Herätysliikkeet vastustavat yhteistä vanhurskauttamisoppia

Huoli luterilaisuuden tulevaisuudesta kokosi viikonloppuna Helsinkiin eri herätysliikkeiden edustajia yhteisille Tunnustuspäiville. Liikkeet julkistivat tänään kannanottonsa, joka vastustaa roomalaiskatolisen ja luterilaisen kirkon yhteistä vanhurskauttamisoppia.

Yhteinen julistus käsittelee pelastusoppia, joka on yksi luterilaisuuden peruskysymyksistä. Liikkeiden mielestä kirkolliskokouksen ei pitäisi toukokuussa hyväksyä asiakirjaa, jota on moniselitteinen ja ristiriitainen eikä vastaa Raamattua.
-Hyväksymällä julistuksen hyväksymme samalla Rooman kirkon pelastusopin, joka ei vastaa omaa käsitystämme pelastuksesta, sanoo pääsihteeri Eero Junkkaala Suomen teologisesta instituutista.

Samaa mieltä on myös Suomen ev.lut. Kansanlähetyksen pääsihteeri Timo Rämä.
-Jos kirkolliskokous hyväksyy vanhurskauttamisopin, oman kirkkomme pirstoutuminen syvenee ja samalla kasvaa myös protestin tarve. Kirkko on tekemässä ratkaisuja, jotka vieraannuttavat ihmisiä uskosta, arvelee Rämä.

Liikkeet korostavat, että ihminen pelastuu yksin Kristuksen tähden, yksin Jumalan armosta ja yksin uskosta. Tähän saakka luterilainen kirkko on pitäytynyt tässä käsityksessä, kun taas katolilaiset näkevät, että ihmiset pelastuvat tekojensa kautta.

Ei kapinaliike

Kirkon herätysliikkeistä olivat viikonlopun Tunnustuspäivillä edustettuina evankeliset, lestadiolaiset, rukoilevaiset ja viidesläiset. Ainoastaan herännäiset eli körttiläiset eivät olleet päivillä mukana. Päivillä oltiin avoimesti huolissaan luterilaisuuden tulevaisuudesta. Kirkkokansan huolta on lisännyt Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätös, jonka mukaan pastori Antti Kylliäisen kirja "Kaikki pääsevät taivaaseen" ei aiheuta toimenpiteitä. Liikkeissä arvellaan, että nykyinen kehitys hämärryttää kristillisen uskon ydinsanomasta.

Sama huoli muuallakin

Huoli luterilaisuuden peruskysymyksistä ja samalla vastustus vanhurskauttamisasiakirjaa kohtaan on ajanut kirkon sisäisiä liikkeitä yhteen myös Ruotsissa. Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa toimivista teologeista 150 on ilmaissut vastalauseensa julistukselle. Suomen luterilaisen kirkon on määrä kertoa kantansa Luterilaiselle maailmanliitolle roomalaiskatolisen ja luterilaisen kirkon yhteisestä vanhurskauttamisopista toukokuussa. Luterilaisen kirkon piispat ovat jo esittäneet yksimielisesti asiakirjan hyväksymistä. Monet muut luterilaiset kirkot ovat asiakirjan hyväksyneet. Yhteisen julistuksen hyväksymiseen tarvitaan kirkolliskokouksessa vähintään 80 ääntä 106 edustajalta.


Lue myös:

    Uusimmat