Henrik Lundqvistiltä raju kuitti kohahduttavaan teoriaan Ruotsista: "Se on paskapuhetta"

Ruotsi hävisi alkulohkon päätöspelissään Venäjälle selvästi 7-4 lukemin. Venäjä iski toisessa erässä kuusi maalia ja johti peliä 6-1 ennen päätöserää. Ruotsin maalivahti Henrik Lundqvist lataa kovan kuitin teoriasta, että joukkue olisi hävinnyt tahallaan saadakseen Suomen vastaansa.

Suomi ja Ruotsi tulevat kohtaamaan torstai-illan puolivälierässä. Molemmat maat kärsivät lohkovaiheen päätösotteluissaan tappiot. Ruotsin selvän tappion myötä alkoi levitä teoria siitä, että maa olisi hävinnyt tarkoituksella. Luukkuvahtina Venäjää vastaan toiminut NHL-tähti Lundqvist totesi lyhyesti ja ytimekkäästi, mitä on mieltä teoriasta.

– Se on paskapuhetta. Ei, halusimme vain saada hyvän ottelun. Ensimmäinen erä oli hyvä, toinen ei selvästikään ollut. Kolmannessa nousimme mukaan taisteluun ja voitimme sen. Siitä voimme lähteä rakentamaan, Lundqvist sanoi Expressenille.

– Meidän täytyy valmistautua hyvin, jotta tästä tulee turnauksen paras ottelu, Lundqvist jatkaa.

Ruotsalaistähti toivoo, että hän tulee olemaa maalilla Suomea vastaan.

– Se on valmentajasta kiinni. Emme ole vielä puhuneet aiheesta. Menemme päivä kerrallaan, Lundqvist toteaa.

Vuoden 2006 Torinon olympialaisissa Ruotsin ja Slovakian alkulohkon päätöspeli nousi tuolloin esiin samanlaisista syistä, sillä Ruotsi hävisi ottelun 0-3 ja sai käytännössä helpomman pudotuspelikaavion. Peter Forsberg oli sanonut hänestä kertovassa SVT:n dokumentissa, että joukkue ei halunnut voittaa ottelua. Ruotsi voitti olympiakultaa kisoista kaataen Leijonat finaalissa 3-2 lukemin.

Lue myös:

    Uusimmat