Henri Kontisen Australian avoimista täysi pannukakku

Suomen Henri Kontisen ja hänen kazakstanilaisen parinsa Jana Shvedovan taival tyssäsi ensimmäiselle kierrokselle tenniksen Australian avointen sekanelinpelissä.

Sijoittamaton pari hävisi kuudenneksi sijoitetuille Tshekin Barbora Krejcikovalle ja Yhdysvaltojen Rajeev Ramille suoraan kahdessa erässä luvuin 6–7 (6–8), 5–7.

"Tunsin itseni säikyksi"

Tennisturnauksessa kolmanneksi sijoitettu Japanin Naomi Osaka eteni naisten kaksinpelin puolivälieriin kesyttämällä Espanjan Garbine Muguruzan kolmen erän ottelussa.

Viime vuonna finaaliin yltänyt Muguruza voitti parituntisen kohtaamisen ensimmäisen erän, mutta Osaka vei koko ottelun erin 4–6, 6–4, 7–5.

– Tunsin itseni säikyksi, koska hän pelasi niin hyvin. Stressaavina hetkinä jouduin pelaamaan itseni kanssa, Osaka kuvaili ottelun jälkeen uutistoimisto AFP:n mukaan.

Puolivälierässä 23-vuotias Osaka kohtaa Taiwanin kokeneen, mutta sijoittamattoman 35-vuotiaan Hsieh Su-wein. Hän voitti sunnuntaina neljännellä kierroksella Tshekin Marketa Vondrousovan erin  6–4, 6–2.

– En mitenkään odota sitä. Ne ovat aina olleet rankkoja, pitkiä matseja, Osaka muisteli aiempia kohtaamisiaan Hsiehin kanssa.

Osaka on voittanut Hsiehin neljästä ottelusta kolmessa.

Australian avoimista Osaka lähti kotiin voittajana vuonna 2019. Viime vuonna hän voitti toista kertaa Yhdysvaltain avointen naisten kaksinpelin. Osaka on parhaillaan maailmanlistalla kolmantena. Hänen edellään ovat Australian Ashleigh Barty ja Romanian Simona Halep.

Maailman tennishuiput pelaavat Australiassa täysin ilman yleisöä Melbourneen määrättyjen tiukkojen koronavirusrajoitusten vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat