Hengenvaarallinen kaahausvideo läpi Helsingin pöyristyttää: "Pojalla kävi tuuri, ettei tappanut ketään"

Helsingissä kuvattua moottoripyöräilijän kaahausvideoita on kritisoitu voimakkain sanakääntein sosiaalisessa mediassa.

"Idäst länteen 10 min." Näin kuvailee nimimerkki bonne bonari maanantaina Youtubessa julkaisemaansa videota, jossa moottoripyöräilijä kaahaa läpi Helsingin räikeää ylinopeutta.

Video alkaa Helsingin Itäkeskuksesta. Reitti kulkee läpi ydinkeskustan päättyen Länsiväylälle. Keskinopeus reitillä on yli 120 kilometriä tunnissa. Paikoin nopeus kohoaa 200 kilometriin tunnissa.

Sallittua nopeutta ajamalla reittiin kuluisi noin puoli tuntia.

Myös ihailevia kommentteja

Perjantaihin mennessä video on saanut Youtubessa noin 40 000 katsojaa. Videon saama palaute on ollut valtaosin tyrmäävää.

"Kyllä tässä hyvä maku ylitettiin kun siirryttiin kaahaamaan taajama-alueelle jalankulkijoiden sekaan. Oman henkensä saa ihan vapaasti vaarantaa, mutta muiden ei."

"Tässä esimerkki itsekeskeisyyden ja k**ipäisyyden huipentumasta."

"Nuoruuden ajattelemattomuutta, ei ymmärretä että teoilla on seuraamukset. Pojalla kävi tuuri ettei tappanut ketään."

Video on herättänyt myös ihailua.

"Asiameininkiä! :DD", kommentoi nimimerkki xxJEPA44.

HS: Poliisille useita videoita

Helsingin poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, jutun tutkinnanjohtaja kertoi Helsingin Sanomille eilen.

Poliisilla on hallussaan useita eri lähteistä tulleita videoita tapauksesta. Lisäksi kaahaamisen huomasi sunnuntaina iltapäivällä myös vastaan tullut poliisipartio, jolta kaahari pääsi kuitenkin karkuun.

Vielä ei tiedetä, onko poliisi selvittänyt bonne bonarin henkilöllisyyden ja onko videon julkaissut henkilö itse kuljettajana videolla.

MTV Uutiset ei perjantaina tavoittanut tutkinnanjohtajaa haastatteluun.

Lue myös:

    Uusimmat