Helsinki-Vantaan lentoaseman lennot keskitetään yhteen terminaaliin – myös turvatarkastukseen tulossa muutoksia

Helsinki-Vantaan lentoaseman lennot keskitetään jatkossa yhteen terminaaliin, lentoasemayhtiö Finavia kertoio. Uudistuksen myötä nykyisistä terminaaleista 1 ja 2 luovutaan tämän vuoden aikana.

Yhden terminaalin toimintamalli on määrä ottaa käyttöön viimeistään kesäkuun lopussa, Finavian lehdistötiedotteessa sanotaan.

– Keskitämme kaikkien lentojen lähtöselvitykset ja matkatavaroiden luovutukset viime joulukuussa avattuun uuteen terminaalilaajennukseen, Helsinki-Vantaan lentoaseman johtaja Ulla Lettijeff Finaviasta sanoo tiedotteessa.

Finavian mukaan siirtyminen yhteen terminaaliin tapahtuu kahdessa vaiheessa kevään ja kesän aikana. Ensimmäisessä vaiheessa maalis–toukokuussa laajennettuun terminaaliin siirtyvät nyt terminaali 2:ssa toimivat lentoyhtiöt kuten Finnair, Air Baltic ja British Airways.

Toisen vaiheen on tarkoitus alkaa kesäkuun alussa, jolloin ykkösterminaalissa toimivat lentoyhtiöt, kuten Norwegian, Lufthansa ja SAS, siirtävät toimintonsa uusiin lähtö- ja tuloauloihin.

Turvatarkastuksista nopeampia

Lisäksi lentoaseman turvatarkastuksessa otetaan kuluvan vuoden aikana käyttöön uutta teknologiaa, jonka on määrä nopeuttaa tarkastuksia.

Finavian mukaan uuden läpivalaisu- ja nesteanalysointilaitteiston ansiosta matkustajien ei enää tarvitse ottaa käsimatkatavaroista pois elektroniikkaa ja nestepusseja turvatarkastuksessa.

Finavian mukaan uusi laitteisto edustaa "huippumodernia" teknologiaa, jota on toistaiseksi käytössä vain isoilla Euroopan kentillä ja Yhdysvalloissa.

– Esimerkiksi läppäreitä, puhelimia tai isoja järjestelmäkameroita ei enää tarvitse ottaa pois kantolaukuista tai käsimatkatavaroista, Finavian tekniikasta, turvallisuudesta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Henri Hansson sanoo tiedotteessa.

–  Myös muovipussit, joihin alle sadan millilitran nestepakkaukset pitää pakata, saavat jäädä käsimatkatavaraan.

Uuden teknologian lisäksi turvatarkastuksen kaksinkertaistunut kapasiteetti ja uusi automaattilinjasto nopeuttavat matkustamista, tiedotteessa luvataan.

Asema täyttää 70 vuotta

Finavian tiedotteen mukaan aseman uudistusten tavoitteena on ollut sujuvoittaa vaihtomatkustusta ja "kehittää asiakaskokemusta".

– Koko kehitysohjelmamme on tähdännyt siihen, että Helsinki-Vantaan palvelut ja matkustusmukavuus ovat maailman kärkeä. Uuden turvatarkastuksen avaaminen ja lentojen siirtäminen yhden katon alle ovat tärkeä osa palvelu-uudistustamme, Hansson toteaa.

Helsinki-Vantaan lentoasema täyttää tänä kesänä 70 vuotta. Asema otettiin väliaikaisesti käyttöön Helsingin kesäolympialaisten aikaan vuonna 1952. Virallisia avajaisia vietettiin 10. heinäkuuta samana vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat