Helsinki aloittaa katuprojektin romanikerjäläisten parissa

Helsingin kaupunki aloittaa katuprojektin kaupunkiin saapuneiden romanikerjäläisten parissa.

Sosiaaliviraston, Diakonissalaitoksen, poliisin ja Kirkon Ulkomaanavun yhteisprojektin tarkoituksena on saada kontakti kerjäläisiin ja kartoittaa syitä, joiden vuoksi he ovat tulleet Suomeen.

Johtava asiantuntija Jarmo Räihä Helsingin kaupungin sosiaalivirastosta arvioi, että romanialaisia kerjäläisiä on pääkaupunkiseudulla korkeintaan muutamia kymmeniä:

- No pieni ongelmahan se on, hyvin pieni ongelma, mutta suomalaisessa katukuvassa se on uusi ja se on outo ilmiö. Etenkin tällainen agressiivinen kerjääminen herättää muun muassa vanhuksissa turvattomuutta. Uudesta ongelmasta on kysymys, ja me halutaan omalta osaltaan vähentää tämän ongelman leviämistä Helsinkiin, Räihä tiivistää.

Räihän mukaan almujen antamista kerjäläisille olisi vältettävä, ja apu olisi suunnattava itse lähtömaahan.

- Olen käynyt Romaniassa nyt maaliskuussa, ja kyllä ne olosuhteet siellä romanikylässä aika kurjat ja vaikeat olivat. Kyllä tämä on EU:nkin asia. Aika paljon laitan kuitenkin painoa sille, että tasavallan presidentti Tarja Halosen Romanian-matkalla asia tulee esiin, Räihä jatkaa

Helsingin kaupungin romaniprojektiin palkataan romaniaa puhuva työpari, joka jalkautuu liikkumaan kerjäläisten parissa.

Myös mahdollisuutta lähettää humanitaarista apua Romanian vähemmistöille selvitetään.

Lue myös:

    Uusimmat