Mainos

Helsingin pörssi

Kurssikehitykseltään epäyhtenäinen pörssiviikko päätettiin tänään nousevin kurssein. Hex-yleisindeksin mukaan kaupantekokurssit vahvistuivat keskimäärin 1,1 prosenttia, ja indeksi kirjasi kaikkien aikojen uudeksi huippuluvuksi 2806,1 pistettä. Päivän osakevaihto oli 699 miljoonaa markkaa.

Pörssin nousua siivittivät iltapäivällä julkistetut työllisyysluvut. Markkinat tulkitsivat lukuja myönteisesti, ja New Yorkin pörssissä kurssit nousivat verraten vahvasti. Myös Euroopan pörssit nousivat.

New York ja Yhdysvaltain talousluvut heiluttelivat myös Helsingin pörssikursseja viikon aikana päivittäin. Viikon kurssisaldoksi jäi keskiviikon ja perjantain nousujen ansiosta kuitenkin prosentin nousu. Nokian painoarvoa rajoittava portfolioindeksi vahvistui viikossa 1,5 prosenttia.

Pörssissä jyrkimmin eli 3,4 prosenttia kallistuivat pankkiosakkeet. Meritan osakkeet nousivat 60 penniä, A-osake 17,40 markkaan ja B-osake 18,70 markkaan. Okon A-osakkeen päätöshinta kallistui neljä markkaa 77 markkaan. Viikon aikana pankkiosakkeet kallistuivat viisi prosenttia.

Elintarvikeyhtiöiden toimialaindeksissä viikkonousu oli neljä prosenttia. Indeksiä nostivat etenkin Cultorin ja Raision osakkeet. Alkuviikolla myönteisestä tuloskehityksestään kertoneen Cultorin osakkeet kallistuivat perjantaina jälleen huipputasoille, molemmat osakkeet 280 markkaan. Viikon aikana yhtiön I-osake nousi 30 markkaa ja II-osake 36 markkaa.

Viikon vahva osake oli myös Konecranes. Keskiviikkona parantuneesta tuloksestaan kertoneen yhtiön osake nousi päivittäin uusiin huippuhintoihin, ja perjantain päivänousuksi kirjattiin 20 markkaa 205 markan uuteen huippuhintaan. Metalliryhmässä kallistuivat tänään myös Outokumpu, Rauma ja Rautaruukki.

Myös metsäosakkeet kääntyivät perjantaina nousuun. Enson osakkeet kallistuivat markan ja UPM:n osake 60 penniä. Perjantain vaihdetuin pörssiyhtiö oli ennen jälkipörssin kauppoja Nokia 286 miljoonalla markalla. Kemiran vaihto nousi 40 miljoonaan, Meritan 34 miljoonaa ja Finnlinesin 26 miljoonaan markkaan. Pörssin viikkovaihto oli 3,4 miljardia markkaa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.