Helsingin Energiaa kiinnostaa saada voimala Tallinnaan

Helsingin Energia selvittää mahdollisuuksia rakentaa Tallinnaan maakaasulla käyvä yhteistuotantovoimalaitos, jonka tuottamaa sähköä tuotaisiin merikaapelia pitkin Suomeen. Yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Eesti Energia ja Tallinnan kaukolämpöyhtiö Tallinna Soojus.

Yhtiöt kertoivat tänään allekirjoittaneensa aiesopimuksen hankkeen teknisen puolen ja rahoituksen selvittämisestä ensi kesään mennessä. Päätökset hankkeen toteuttamisesta ja voimalaitosyhtiön perustamisesta tehdään sen jälkeen. Helsingin Energia ja Eesti Energia selvittävät parhaillaan yhdessä Pohjolan Voiman kanssa myös mahdollisuutta vetää Suomen ja Viron välille 200 megawatin merikaapeli, joka yhdistäisi Viron sähköverkon pohjoismaiseen verkkoon. Selvitykset liittyvät toisiinsa, sillä merikaapeli on ehdoton edellytys yhteisvoimalalle. Myös kaapeliselvitysten on määrä valmistua kevään kuluessa.

Hiilipäästöt vähemmäksi

Tallinnasta tuotu sähkö korvaisi lähinnä hiililauhdevoimaloiden tuotantoa. Toteutuessaan hanke vähentäisi Suomen sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjä jopa 10 prosenttia nykyisestä noin 15 miljoonasta tonnista vuodessa, Helsinki Energian toimitusjohtaja Ilkka Pirvola sanoi. Tallinnassa hanke korvaisi nyt käytössä olevat erilliset alueelliset kaukolämpökeskukset. Voimalaitoksen paikaksi on alustavissa selvityksissä valittu Koplin niemessä Tallinnanlahden rannalla sijaitseva Paljassaari. Voimalan käyttämän maakaasun toimittaisi Eesti Gaas, joka ostaa sen suurimmalta omistajaltaan Gazpromilta. Eesti Gaasin toiseksi suurin omistaja on saksalainen Ruhrgas ja myös Neste omistaa siitä 10 prosenttia. Sitä, koska Tallinnan voimala voisi valmistua, on Pirvolan mukaan liian aikaista arvioida.

-Rakentaminen kestää kolme vuotta siitä, kun kuokka on lyöty maahan. Sitä ennen tarvitaan kuitenkin lopulliset rakentamispäätökset, rahoitus ja rakennusluvat, hän sanoi. Perustettavan voimalayhtiön omistussuhteet selvitetään kevään aikana tehtävissä jatkoselvityksissä. Niissä lasketaan myös voimalan optimaalinen koko. Helsingin Energiassa arvellaan, että se voisi olla 150-300 megawattia. Voimalahankkeen hinnaksi on tässä vaiheessa haarukoitu 800-900 miljoonaa markkaa. Tallinna Soojuksen johtajan Leonid Lipavskin mukaan Tallinnan voimalahankkeesta ovat olleet kiinnostuneet myös useat yhtiöt Saksasta, Ruotsista ja Tanskasta. Helsinki Energian etuina olivat Helsingin ja Tallinnan selvät synergiaedut ja aiemman yhteistyön myötä saatu kokemus Viron energiamarkkinoista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat