Helsingin Eiraan nousevat Suomen kalleimmat asunnot

Helsingin Eiranrantaan nousevat parin vuoden sisällä Suomen todennäköisesti kalleimmat kerrostaloasunnot. Kiinteistölautakunta ei päässyt yksimielisyyteen siitä, kenelle ne myydään.

Parin vuoden sisällä Eiranrantaan nousee luksusasuntoja, joista välittäjät povaavat kaupungin - ja siis koko Suomen - kalleimpia. Tasokkaisiin, kookkaisiin asuntoihin muuttaa 700 ihmistä, ja neliöhintojen uumoillaan kiipeävän yli 7000 euron.

Naapurit ovat vastustaneet rakentamista vuosia, ja yhä näkemykset vaihtelevat. Moni pelkää uusien luksusasuntojen tukkivan vanhojen asuntojen merinäköalan

Kaavan laatijan mukaan uusi alue rantabulevardeineen ja merialtaineen hakutaan pitää avoimena kaikille kaupunkilaisille.

- Tiedämme, että Merisatama on alue, johon myös muualta Helsingistä tullaan kesäiltoja viettämään. Tätä perinnettä on tarkoitus jatkaa, kertoo arkkitehti Marjut Kivelä kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Helsingin kaupunki saa entisestä Munkkisaaren öljynjalostamon alueesta sievoisen summan, yhteensä 51 miljoonaa euroa. Kyseessä onkin yksi kaikkien aikojen arvokkaimmista tonttikaupoista. Vaikka asunnoista tulee huippuhintaisia, innokkaimmat ostajat soittelevat kaupunkisuunnittelutoimistoon jo nyt.

Haluttujen tonttien omistajat eivät kuitenkaan selvinneet tänään, sillä Helsingin kiinteistölautakunta jätti asian pöydälle. Todennäköisesti alue jaetaan neljän eri rakentajan kesken. Asiasta päättää lopullisesti valtuusto vielä ennen kesää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat