MTV Uutiset selvitti: Heillä on valtio-omisteisten yhtiöiden kultaisimmat kädenpuristukset

Valtio-omisteisten yhtiöiden kultaisin kädenpuristus on euroissa mitattuna TeliaSoneran toimitusjohtajalla Johan Dennelindillä. MTV Uutisten tutkiva ryhmä selvitti valtio-yhtiöiden palkkioita. 

Kultaisella kädenpuristuksella tarkoitetaan irtisanomiskorvausta. Siihen ei lasketa irtisanomisajan palkkaa.

Käytännöt vaihtelevat, mutta tyypillisesti toimitusjohtajat vapautetaan työvelvoitteestaan välittömästi potkujen jälkeen ja kaikki korvaukset ja palkat maksetaan heille kerralla. 

MTV Uutiset laski kultaiset kädenpuristukset Alexander Incentivesin valtion omistajaohjausosastolle tekemän palkka- ja palkkioselvityksen pohjalta. Tarkempaa tietoa selvityksen laskentaperusteista täällä.

Johan Dennelind saisi irtisanottaessa 12 kuukauden palkkaa vastaavan irtisanomiskorvauksen. Se tarkoittaa euroissa noin 1,5 miljoonaa euroa. 

Lisäksi Dennelindillä on 12 kuukauden irtisanomisaika. Toisin sanoen, hän olisi saamassa irtisanomisen jälkeen yhteensä kolme miljoonaa euroa TeliaSoneralta. Suomen valtio omistaa yhtiöstä kymmenen prosenttia. 

Yhtä kultaisen kädenpuristuksen saisi Sampo-konsernin Kari Stadigh. Hänelle potkut toisivat 1,35 miljoonan euron irtisanomiskorvaukset. Jos mukaan lasketaan kuuden kuukauden irtisanomisaika, hänen saatavansa olisivat potkujen jälkeen noin 1,8 miljoonaa euroa. Vuoden 2016 alusta Stadigh on sitoutunut luopumaan irtisanomiskorvauksesta. Valtio omistaa Sammosta 12 prosenttia. 

Yli miljoonan euron irtisanomiskorvauksiin ovat oikeutettuja myös Rautaruukin Sakari Tamminen,Fortumin Tapio Kuula ja Nesteen Matti Lievonen. 

Yli miljoonan euron kultaiset kädenpuristukset

yhtiötoimitusjohtajairtisanomis-aika (kk)irtisanomis-korvaus (kk)irtisanomis-korvaus euroissa
TeliaSoneraJohan  Dennelind12121 500000
SampoKari          Stadigh6181 354500
RautaruukkiSakari  Tamminen6241 324000
FortumTapio Kuula6181 192500
NesteMatti Lievonen6181 039500

Korvaus euroina on laskettu henkilön vuoden 2013 peruspalkan mukaan. 1.9.2013 aloittaneen Dennelindin laskelmassa peruspalkka on saatu jakamalla hänelle 2013 maksettu korvaus neljällä (kuukaudella). 

Lue myös:

    Uusimmat