Heidi Klum julkaisi retroimetysvideon – "Tästä äitiyteni alkoi"

Heidi Klum antautui intohimoiseen suuteluun nuoren kitaristipoikaystävänsä kanssa 0:13
Heidi Klum seurustelee nykyään kitaristi Tom Kaulitzin kanssa.

Heidi Klum on julkaissut sosiaalisessa mediassa videon, jossa imettää esikoistytärtään Leniä.

Malli ja liikenainen Heidi Klum on julkaissut äitienpäivän kunniaksi Instagramissa videon, jossa imettää esikoistaan Leniä. Retrotunnelmaisessa klipissä näkyy tummatukkainen pienokainen sekä saparopäinen Klum, jota imetystilanne tuntuu kovin huvittavan.

– Tästä äitiyteni alkoi… päivä 1. Lenin kanssa. Olen niin onnellinen neljästä upeasta lapsestani Lenistä, Henristä, Johanista ja Lousta. KIITOS, Klum kirjoittaa kauniisti kuvan yhteyteen.

Aivan tuoreesta videosta ei kuitenkaan ole kyse, sillä Klumin esikoinen Leni – oikealta nimeltään Helene Boshoven Samuel – täytti toukokuun alussa jo 15 vuotta. Lenin biologinen isä on entinen Formula 1 -tallipäällikkö Flavio Briatore.

Klum alkoi kuitenkin jo raskaana ollessaan tapailla muusikko Sealia, joka virallisesti adoptoi Lenin vuonna 2009. Klumilla ja Sealilla on myös kolme yhteistä lasta: pojat Henry ja Johan sekä tytär Lou. Pari erosi vuonna 2012.

Lue myös:

    Uusimmat