Juuri kun tuntuu siltä, että kaikki mahdolliset ideat ovat tosi-tv:n tiimoilta käytetty, eetteriin puskee jälleen uusi formaatti ja sen mukana iso joukko tuoreita kasvoja.
Moni tosi-tv:n kautta julkisuuteen ponnahtanut henkilö unohtuu viimeistään ohjelman tuotantokauden vedellessä viimeisiään. Kuka muistaa enää sen tyypin nimeä, joka voitti ensimmäisen Selviytyjän tai kuka vietteli kenet lukuisissa deittiohjelmissa?
Joillakin tosi-tv-ohjelmista tutuiksi tulleilla ihmisillä on kuitenkin käynyt tuuri, tai sitten he ovat vain osanneet kääntää saamansa julkisuuden hyödykseen esimerkiksi töitä hakiessaan. Joidenkin otsasta tosi-tv:n jättämä leima on haalistunut luonnostaan, mutta toisilla on nimessään edelleen tosi-tv-etuliite.
Elisabeth Hasselbeckin tie Australian takametsistä talk show -emännäksi
Amerikkalainen Elisabeth Hasselbeck oli 24-vuotias urheilukenkäsuunnittelija, kun hän osallistui Selviytyjiin vuonna 2001. Nuoren naisen taival Australian takametsissä kesti 39 päivää ja hän selviytyi haastavassa kilpailussa neljänneksi.
Leveästi hymyilevästä Elisabethista tuli katsojien suosikki ja hänen uransa televisiossa lähti pian nousuun. Vuodet 2002 ja 2003 Elisabeth juonsi Suomessakin Subtv:llä nähtyä The Look for less -ohjelmaa, jossa hän etsi tyylikkäitä vaatteita pienellä budjetilla.
Vuonna 2003 Hasselbeck pääsi vakiokeskustelijaksi palkittuun The View -talk show’hun, jossa erilaisilla taustoilla ja ideologioilla varustetut naiset istuvat saman pöydän ääreen keskustelemaan päivänpolttavista aiheista.
Hasselbeck tuli jo Selviytyjien aikana tunnetuksi uskonnollisuudestaan ja konservatiivisista arvoistaan. Toista lastaan odottavalta Hasselbeckiltä ei löydy ymmärrystä esimerkiksi ehkäisylle tai abortille.
Tunteet kävivät kuumina, kun koomikko Rosie O’Donnell oli vieraana ohjelmassa toukokuussa. George Bushin politiikkaa vastustava O’Donnell ajautui kunnon riitaan Irakin sotaan myönteisesti suhtautuvan Hasselbeckin kanssa. Syyskuussa laulaja Barry Manilow perui esiintymisensä ohjelmassa sanoen, ettei pysty olemaan samalla lavalla Hasselbeckin ja tämän edustaman arvomaailman kanssa.
Kate Lawlerilla on riittänyt tekemistä sitten Big Brotherin
Lontoolainen Kate Lawler, 27, oli ensimmäinen nainen, joka voitti Ison-Britannian Big Brotherin vuonna 2002. BB:n jälkeen puhelias Lawler pestattiin Capital FM -radiokanavan dj:ksi. Paluun televisioruutuun Lawler teki Channel 4:n RI:SE-aamuohjelmassa helmikuussa 2003.
Erilaiset televisioesiintymiset ovatkin tulleet naiselle tutuiksi. Lawler on muun muassa paininut ITV:n Celebrity Wrestling -ohjelmassa ja kilpaillut Love Island 2 -realityshow´ssa. Lawler on myös vieraillut Brainiac-tiedeohjelmassa, jossa hänet laitettiin istumaan sähkötuoliin.
Viimeaikoina Lawler on kiertänyt levylaukun kanssa Euroopan ja Japanin klubeja. Lawler on myös tuttu kolumnisti brittiläisistä juorulehdistä. Lokakuun alussa Lawler teki paluun radioaalloille The Morning After -aamuohjelman uutena juontajana.
Eva The Divalla riittää kysyntää
Losangelesilainen Eva Pigford voitti Huippumalli haussa (America’s Next Top Model) -ohjelman kolmannen kauden syyskuussa 2004. Eva The Divaksi itseään kutsunut 19-vuotias suorasuu ei ollut ilmeinen voittajaehdokas muun muassa lyhyen vartensa vuoksi. Eva Marcilleksi nimensä muuttanut nainen on kuitenkin ehtinyt tehdä paljon enemmän kuin muut voittajat.
Marcille on osoittanut olevansa kiinnostunut catwalkien ohella näyttelemisestä. Hän on esiintynyt Jamie Foxxin, 50 Centin ja Angien Stonen musiikkivideoissa, sekä pienissä rooleissa useissa televisiosarjoissa. Tällä hetkellä Marcille filmaa elokuvaa Chris Rockin kanssa.
Huippumalli Tyra Banksin luotsaamaa ohjelmaa on kritisoitu pelkäksi viihteeksi, jolla ei ole mitään tekemistä todellisen huippumuodin kanssa. Allure-lehti väitti lokakuussa 2006, ettei ohjelma ole tuottanut vielä yhtäkään todellista huippumallia. Oli Marcille huippumalli tai ei, hän on ainakin vakiinnuttanut paikkansa julkisuudessa.
Suomen tosi-tv-naamoja
Jutta Jussila tuli tunnetuksi vuonna 2001 järjestetystä Suuri seikkailu -ohjelmasta. Jussila oli kahta vuotta aikaisemmin tullut toiseksi kehonrakentajanaisten Miss Galaxy -kilpailussa. Suuren seikkailun jälkeen Jussila on pyörinyt julkisuudessa.
Jussila oli naimisissa yksityisyrittäjä Petteri Jussilan kanssa. Ternimaitokapseleiden verkostomyynnillä rikastunut pariskunta vieraili tiuhaan juorulehtien sivuilla ylenpalttisen elämäntapansa vuoksi. Petteri Jussila hukkui heinäkuussa 2004 Näsijärvellä. Nykyään Jutta Jussila on naimisissa Harri-nimisen miehen kanssa ja toimii yksityisyrittäjänä. Juorulehdissä Jussila esiintyy yhä tiuhaan tahtiin.
Turkulainen Sini Rantanen tuli ensimmäisessä suomalaisessa Suurin pudottaja -kilpailussa kolmanneksi laihdutettuaan puolessa vuodessa huikeat 28 kiloa. Rantanen on mukana myös uudessa syksyllä startanneessa Suuressa pudottajassa. Media-alaa opiskellut Rantanen sai unelmatyön ohjelman juontajana, jolta löytyy varmasti empatiaa kilpailijoita kohtaan.
Teksti: Lena Nelskylä