Havaijin suurin tulivuori Mauna Loa alkoi purkautua

Havaijin suurin tulivuori Mauna Loa alkoi purkautua 0:48
Tältä tulivuorenpurkaus Havaijilla näyttää.

Havaijin suurin aktiivinen tulivuori Mauna Loa purkautuu ensimmäistä kertaa liki 40 vuoteen, kertoivat Yhdysvaltain viranomaiset maanantaina.

Viranomaisten mukaan tulivuoresta purkautuva laava on toistaiseksi jäänyt huipun alueelle eikä aiheuta vaaraa alarinteiden asukkaille. Viranomaiset kehottivat kuitenkin asukkaita pysymään valmiudessa siltä varalta, että tilanne huononee.

Havaijilla on kuusi aktiivista tulivuorta, joista Mauna Loa on suurin. Se on purkautunut 33 kertaa sitten vuoden 1843. Tuorein purkaus ennen nykyistä oli vuonna 1984, jolloin vuori raivosi 22 päivää ja laavavirrat valuivat aina seitsemän kilometrin päähän Hilon kaupunkiin, missä nykyisin asuu liki 44  000 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat