Hauskimmat toimiston apurit

Työhuoneen tai opiskelunurkkauksen ei kuulu tylsistyttää tai painaa mieltä matalaksi. Hauskassa ja persoonallisessa ympäristössä ajatus lentää. Unohda tylsät tavarat; arki on hupaisaa, kun sen oikein oivaltaa!

Kiireisiin päiviin mahtuu paljon tylsiä välttämättömyyksiä. Vaikka tiettyjä asioita ei voi jättää tekemättä, voi ne hoitaa hitusen vähemmän ryppyotsaisesti.

Aika lutviutuu luovasti

Ajankäyttö on avainasemassa arjen pyörityksessä. Koska olikaan osaston palaveri? Milloin viedään lapset harrastuksiinsa? Puhumattakaan siitä, koska on aika järjestää romanttinen ja häiriötön kynttiläillallinen kullan kanssa?

Omaa kelloaan voi rukata esimerkiksi Marti Guixén suunnitteleman Alessin seinäkellon avulla kirjaimellisesti. Pyyhittävään, valkoiseen kellotauluun voi tussilla kirjoittaa inspiroivia sanoja, tärkeitä muistettavia ajankohtia tai käyttää luovuuttaan ja keksiä jotain aivan uutta.

Pirteänväriset Kotonadesign-ilmoitustaulut herättävät takuulla huomion kodin väriläiskänä. Erivärisistä neliöistä rakentuu kodin sisustuselementtejä ja muistutukset ja muistot kiinnittyvät niiden pintaan yhtä hyvin liidulla kuin kivan värisillä magneeteilla.

Hilpeästi järjestystä

Roskapaperin ryttäily tympii, mutta paperitollot lentävät keveästi John Brauerin esteettisellä tavalla sisältöään muistuttavaan Bin Bin -paperikoriin. Valkoisen lisäksi saatavilla on myös elegantti musta kori.

Kaikkialla lojuvat kirjat häiritsevät lattialla ja pöydillä. Lukutoukan opukset säilyvät yöpöydällä tai työtasolla David Designin Readers' Nest -kirjatelineessä. Koristeellinen ja hauska, keveyttä painavan asian säilömiseen tuova esine tuo jopa luontotunnelmaa lukutilaan. Teline kulkee lukijan mukana huoneesta toiseen.

Nykyaikaisessa työhuoneessa kaikenkarvaiset johdot tekevät tilasta helposti epäsiistin ja aiheuttavat pahimmillaan kompastumisvaaran. Kumiset, hymyilevät ja monissa väreissä saatavat Bald & Bangin Great Balls of Wire -johtopallot auttavat kätkemään kaapeliviidakon. Yhden pallon sisään mahtuu jopa puolitoista metriä piuhaa.

Aivopähkinöitä

Keskittyminen aherrukseen ei onnistu ilman lepotaukoja. Välipala ja aivojumppa yhdistyvät Sagaformin pähkinäkulhossa. Terveellisen naposteltavan ohessa lisätään näppäryyttä vaikkapa erällä jätkänshakkia. Eva Solon Smiley-kulhossa taas pähkinöiden kuoret tai karamellien tyhjät käärepaperit päätyvät eri paikkaan kuin vielä syömättömät herkut.

Työntekoa piristävät myös päiväunet, jotka voi ottaa päänalusenaan esimerkiksi Marjo Kiviniemen ja Sanna Suomelan suunnittelema Mimmiliiga-kuosinen suorakaidetyyny. Hauskat, käsinväritetyt hahmot saavat hymyilemään.

Eira Talka/MTV3

Kuvat: FinnishDesignShop.fi

Lue myös:

    Uusimmat