Harri Rovanperän työ saa Kalle-pojalta vuolaat kiitokset – isällä yhä tärkeä rooli superlahjakkuuden taustalla: "On tullut sellaisia juttuja"

Kalle Rovanperällä on riittänyt menestyksekkään ralliuransa varrella selkääntaputtelijoita, mutta yhdenkään heistä tuki ei ole ollut niin tärkeää kuin Harri-isän.

Kun Harri Rovanperä ajoi Skoda Fabialla viimeisen MM-rallinsa joulukuussa 2006, hän tuskin osasi arvata, että juuri kuusi vuotta täyttänyt Kalle-poika aloittaisi MM-ralliuransa samaisella automallilla jo reilut 11 vuotta myöhemmin.

Kalle Rovanperän, nyt 19, tie kohti MM-sarjaa oli ainakin aluksi kaikkea muuta kuin suunniteltu. Ajoharrastus alkoi jo ennen 10:ttä ikävuotta, ja se eteni pitkään omalla painollaan – ja täysin pojan ehdoilla.

Harri Rovanperä on monesti vähätellyt omaa rooliaan pojan menestyksen hetkillä, mutta Kalle Rovanperä osaa antaa arvoa isänsä uhrauksille.

– En ikinä ajaisi rallia, jos hän ei olisi ajanut. Hän hommasi ensimmäisen auton, ja alkuvuodet kierrettiin radoilla. Hän teki kaiken, että pystyin ajamaan. Eihän siihen nuori poika olisi muuten pystynyt, Kalle Rovanperä kertoi MTV Urheilulle.

Kalle Rovanperä on sittemmin edennyt WRC-luokan tehdaskuljettajaksi asti, ja isän merkitys on väistämättä pienempi kuin joskus aiemmin. Se on silti edelleen suuri.

– Nykyään se on ehkä henkinen tuki enemmän siellä: antaa neuvoja, jos kysyn. Ei ole oikein ikinä neuvonut, eikä ole ollut tarvettakaan sille, mutta antaa neuvoja, jos tarvitsee, kun kysyn jotain, Kalle Rovanperä sanoo.

– Kysyn apua silloin, jos tunnen ja tiedän, että hän voi antaa hyvän neuvon. MM-sarjassa on tullut sellaisia juttuja, joissa hänen kokemuksestaan on ollut hyötyä.

Toyotalla ajaessaan Rovanperä hyötyy suuresti myös siitä, että tallipäällikkönä toimii nelinkertainen maailmanmestari, Puuppola-naapuri Tommi Mäkinen.

– Meillä on mennyt Tommin kanssa ihan hyvin. Yksi kisa vasta, mutta hän on samoilla mietteillä kuin muutkin: ei ole meidän suuntaan painetta alkukaudesta. Ammattikuskina Tommi tietää, että vaatii kokemusta ja opettelua, kun uuteen autoon vaihtaa.

Lue myös:

    Uusimmat