Härö: ”Postia pappi Jaakobille oli lahja”

Koskettavien filmien ammattilainen, Klaus Härö, innostuu kauniista ja hauskoista elokuvista. Omien elokuvien saama hyvä palaute yllättää ohjaajan aina.

Toiset työt tulevat eteen kuin annettuina. Ohjaaja Klaus Härölle, 38, yksi sellainen oli Postia pappi Jaakobille. Tänään Suomen ensi-iltansa saavan filmin käsikirjoitus tuli postissa ilman saatekirjettä ja olisi jäänyt huomiotta, ettei Härö olisi ottanut sitä sairaslukemiseksi paremman puutteessa.

Jo otsikko kiehtoi ohjaajaa.

– Siinä oli kiva, vanhahtava klangi. Hetken luettuani huomasin, että tekstissä on muutakin hienoa. Kun pääsin käsikirjoituksen loppuun, ajattelin, miksi en ollut keksinyt sitä itse. Tarinassa oli paljon sellaista, jota olin yrittänyt saada aikaan ja paperille, mutta en ollut onnistunut.

Käsikirjoituksen tekijä, turkulainen aikuisopiskelija Jaana Makkonen, oli tehnyt tekstin koulutyönään. Kun hän opettajansa suosituksesta tarjosi sitä Härölle, hän ei vielä tuntenut tätä eikä ollut nähnyt hänen elokuviaan. Kun Härö lopulta soitti Makkoselle, tämä luuli puhelua pilaksi.

Kun elokuva oli jo valmistumassa, Makkonen vuokrasi Härön aiemmat kolme elokuvaa ja katsoi ne yhteen putkeen.

– Hän sanoi sen jälkeen kauniisti, että hyvä, ettei ollut katsonut elokuviani ennemmin, koska ei olisi niiden jälkeen tohtinut lähettää tekstiään minulle, Härö naurahtaa.

”Mikään ei ole sattumaa”

Vaikka Postia pappi Jaakobille -elokuvan syntyyn liittyvä tarina on lähes uskomaton, Klaus Härö ei usko sattumaan.

– Ennemmin kuin sattumaan, uskon johdatukseen. Jos uskoo kristittynä, että on olemassa Jumala ja korkeampi voima, asiat elämässä eivät ole pelkkää sattumaa. Tämä elokuva oli johdatusta yhtä lailla kuin moni muu asia elämässä on – myös silloin kun asiat eivät mene niin kuin me toivomme. Koen, että tämä käsikirjoitus on ollut minulle lahja. Ja nyt minulla on semmoinen olo, että kun elokuva on valmis, annan lahjan eteenpäin katsojille.

– Olen iloinen muistakin elokuvistani, mutta tämän tekeminen on ollut jotenkin kevyempää ja iloisempaa. Aiempiini on liittynyt enemmän raatamista, väkertämistä ja ehkä jonkin verran tuskaakin. Vaikka aihe on näinkin vakava – puhutaan ihmisarvosta ja siitä, kuka ihminen on, kun häneltä viedään elämäntehtävä eikä hän pysty enää lunastamaan paikkaansa elämässä – rinnalla on ollut yhdessä tekemisen riemu hyvän työryhmän kanssa, Härö kertoo.

Papin apulaisen vaikea tehtävä

Postia pappi Jaakobille on kertomus armahduksen saaneesta elinkautisvanki Leilasta, joka joutuu vapaudututtaan sokean papin – Heikki Nousiaisen tulkitseman Jaakobin – henkilökohtaiseksi avustajaksi. Kaarina Hazardin esittämä Leila on tottunut pitämään huolta vain itsestään, joten tehtävä Jaakobin apulaisena on hänelle vaikea.

Posteljooni tuo päivittäin kirjeitä, joissa ihmiset pyytävät apua papilta. Kirjeisiin vastaaminen on Jaakobin elämäntehtävä, kun taas Leila pitää sitä täysin hyödyttömänä. Leila on jo päättänyt lähteä pappilasta, kun kirjeiden tulo yllättäen lakkaa ja Jaakobin elämä järkkyy. Kaksi täysin erilaista maailmaa kietoutuu odottamattomasti toisiinsa, ja auttajan ja autettavan osat kääntyvät päälaelleen.

Härö liikuttuu Prinsessa Ruususesta

Klaus Härö harkitsi nuorena papin ammattia, ennen kuin elokuva vei mennessään.

– Koen että olen saanut kristinuskosta niin paljon hienoja asioita, että olen halunnut antaa niitä myös eteenpäin. Olen miettinyt, miten toteuttaa työssä tätä toivetta. Postia pappi Jaakobille -elokuvassa ovat selkeät kirkolliset raamit. Minua kiehtoo siinä myös hyvä tarina. Vakavuuden lisäksi siinä on ripaus kansanomaisuutta, ja hartaus kohtaa siinä huumorin.

Härö arvelee olevansa elokuvaohjaaja myös siksi, että on nähnyt niin monta syvästi koskettavaa elokuvaa.

– Olen ajatellut, että jos elokuvalla voi saada tällaista aikaan ja kommunikoida näin, haluan olla sen kanssa tekemisissä.

Härö ei katso nykyään paljon elokuvia, mutta palaa tiettyihin filmeihin aina uudestaan.

– Chaplinin elokuvissa on sekä koskettavuutta, inhimillistä tarinaa että huumoria. ET:kin on sellainen elokuva johon palaan uudestaan ja uudestaan. Tuoreemmista elokuvista ruotsalaisen Jan TroellinIkuistetut hetket on kuin pieni ihme; se on niin kaunis, heleä ja jotenkin aidon oloinen. Liikutun siinä ihan vain siitä, millainen tunnelma siihen on saatu. Viimeksi kyyneleet nousivat silmiini katsoessani viisivuotiaan tyttäreni kanssa Prinsessa Ruususta baletissa.

Klassikot eivät kiinnostaneet teinikavereita

Postia pappi Jaakobille sai kansainvälisen ensi-iltansa Göteborgin elokuvafestivaaleilla tammikuun lopussa. Sen jälkeen sitä on ylistetty muun muassa Variety-lehdessä, joka on yksi elokuvamaailman vaikutusvaltaisimmista julkaisuista.

Härön kehutut ja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin palkitut elokuvat ovat koskettaneet myös tavallista yleisöä ja hän on saanut niistä palautetta ”enemmän kuin olisi koskaan osannut odottaa”.

– Kun kaverit katsoivat teini-iässä Ninja-elokuvia ja väkivaltavideoita, minä halusin filmifriikkinä katsoa elokuvaklassikoita. Minut äänestettiin kuitenkin aina ulos. Jotenkin siitä on jäänyt mieleeni kokemus, että kun kukaan ei halua nähdä elokuvia, joita minä haluan nähdä, ehkä kukaan ei halua nähdä myöskään niitä elokuvia, joita minä haluan tehdä. Siksi minulle on ollut niin suuri yllätys, että saan niin paljon kannustavaa palautetta. Myös kritiikeissä olen kokenut paljon arvostusta.

Härö on pysynyt elokuvissaan itselleen ja periaatteilleen uskollisena. Siksi häntä olisi vaikea kuvitella ohjaamassa vaikkapa toimintatrilleriä. Myöskään perinteisiä kirjafilmatisointeja Härö ei kaipaa.

– Minusta tässä maassa ei tarvitsisi tehdä enää hirveän monta kirjasovitusta. Siinä onnistuu silloin, kun kirja on inspiraationa ja ohjaajalla on siitä oma visio. Aika monet filmatisoinnit ovat kuitenkin vain elokuvaksi käännettyjä kirjoja, eivätkä ne nouse koskaan omiksi taideteoksikseen. Sanotaan niin, että ison menestysromaanin nopealta filmatisoinnilta voisin hyvin välttyä.

Lomalla eroon aikatauluista

Klaus Härö ei osaa eikä halua tehdä montaa työtä yhtä aikaa. Postia pappi Jaakobille -elokuvan ensi-illan jälkeen Härö aikoo levätä rauhassa, ennen kuin alkaa edes ajatella seuraava työtä.

– Minulla ei ole edes pääsiäiseksi mitään suunnitelmia. Pyrin vapaa-aikana siihen muutenkin, koska työ on täynnä suunnitelmallisuutta ja kurinalaisuutta. Minulle riittää ihan vain, että saan olla.