Happoradion kitaristi AH Haapasalo ja rumpali Markku DeFrost seurasivat Suomen upeaa tykitystä maanantai-illan MM-ottelussa.
Happoradio-bändin jäsenet AH Haapasalo ja Markku DeFrost olivat päättäneet ostaa liput Suomen matsiin, kun ne tulivat alennukseen. Lauantaina keväkiertueen päättäneen bändin kaverukset olivat päässeet aloittamaan kahden ja puolen viikon pituisen loman MM-huumassa. Kaverilipulla kiekkoa seurannut kaksikko kertoi olleensa Suomen ja Kazakstanin välisessä ottelussa "täysillä messissä".
- Kovasti kannustetaan muiden mukana, Haapasalo kuvailee.
Kisafiilistä ei enää haitannut Suomen sunnuntainen rökäletappio USA:sta. Tosin puolustaja Anssi Salmelan sunnuntaisen laitataklauksen kaksikko tuomitsee. Salmela taklasi Suomi-USA -ottelussa selästä USA:n Alex Goligoskia ja sai suihkukomennuksen laitataklauksesta. Lopulta Salmelalle lätkäistiin kolmen ottelun pituinen pelikielto.
- Se Salmelan taklaus oli tarpeeton ja turha, vaikka kuinka yrittäisi katsoa sinivalkoisten lasien läpi, Markku DeFrost toteaa.
Kitaristi Haapasalo on samaa mieltä.
- Anssilla meni hermo. Eihän tuollainen kauhean fiksua ole, ei voi kannustaa, Haapasalo toteaa.
Salmelalle lätkäistiin roima pelikielto
(MTV3)