TPS:n päävalmentaja Hannu Virta ei sanojaan säästellyt Rauman Lukon hakiessa helposti pisteet mukaansa Turun kiekkopyhätöstä.
- Aivan luokaton ottelu meiltä. Ei tällaista peliä saa kotikaukalossa pelata, ei milloinkaan. Ilme oli käsittämättömän aneeminen. Ensimmäistä kertaa joukkueemme ei pelannut joukkueena. Meillä oli alla kaksi hyvää vierasottelua ja nyt tällainen romahdus, Hannu Virta manasi Turun Sanomissa.
TPS:n kokoonpanossa on ollut paljon muutoksia. Tiistaina Justin Morrison puki päälleen Tepsin paidan. Virta haluaisi jo rauhoittaa pelaajarallia.
- Mielestäni joukkueen perussapluunan pitäisi säilyä kauden aikana suurin piirtein saman koko kauden. Joitakin muutoksia voi toki tehdä, mutta meillä on ollut liikaa muutoksia, Virta arvioi.
(MTV3)