Hän on virallisesti maailman rikkain naisartisti – omaisuus yli 530 miljoonaa euroa

Maailman kovapalkkaisimman naisartistin pallille on noussut Rihanna.

Ei ole mikään salaisuus, että Rihanna on todellinen monilahjakkuus, joka laulamisen lisäksi näyttelee, hoitaa omaa meikkibrändiään sekä myös suunnittelee huippumuotia. Nyt tämä vaatimattomista oloista julkisuuteen ponkaissut 31-vuotias nainen voi virallisesti kutsua itseään maailman kovapalkkaisimmaksi naisartistiksi.

Forbesin vuoden 2019 rikkaimpien itse omaisuutensa luoneiden naisten listalla Rihanna komeili listan kärjessä kovapalkkaisimman naisartistin tittelillä. Hänen omaisuutensa arvioidaan olevan 600 miljoonaa dollaria eli yli 530 miljoonaa euroa.

Artisti takoo rahaa myös muullakin kuin äänellään, sillä huomattava osa Rihannan omaisuudesta on tullut hänen vuonna 2017 yhteistyössä ranskalaisen ylellisyystuotteita valmistavan LVMH-yrityksen kanssa lanseeraamastaan Fenty Beauty -kosmetiikkabrändistä.

Forbesin listalla toiseksi kovapalkkaisimman naisartistin tittelin on napannut Madonna, jonka omaisuudeksi arvioitiin hieman yli 500 miljoonaa euroa. Seuraavina listalla keikkuvat laulajat Celine Dion, Beyoncé ja Taylor Swift, joilla jokaisella on tuohta usean sadan miljoonan euron verran.

Vuonna 1988 Barbadoksella guyanalaiselle äidille ja afro-karibialais-irlantilaiselle isälle syntyneellä Rihannalla (oikealta nimeltään Robyn Rihanna Fenty) on peräti neljätoista listaykköstä Billboard Hot 100 -listalla. Enemmän listaykkösiä on vain The Beatlesilla, Mariah Careylla ja Elvis Presleylla. Rihannan sanotaan olevan myös maailman googletetuin henkilö.

Lähde:ELLE

Lue myös:

    Uusimmat