Libanonissa elellään tällä hetkellä kahdella eri aikavyöhykkeellä, johtuen kellojen siirtoon liittyvästä kiistasta. Asiasta kertovat muun muassa CNN ja BBC.
Libanonissa on sunnuntaiaamuna herätty kahdella kilpailevalla aikavyöhykkeellä johtuen kellojen siirtoon liittyvästä kiistasta. BBC:n mukaan poliittiset ja uskonnolliset tahot riitelevät nyt siitä, milloin kellojen tulisi siirtyä kesäaikaan.
Tavallisesti kelloja on siirretty eteenpäin maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, ja esimerkiksi kristilliset auktoriteetit haluavat edelleen pitäytyä perinteessä.
Libanonin pääministeri Najib Mikati kuitenkin ilmoitti yllättäen kesäajan alkavan vasta huhtikuun 20. päivä. Mikati ei antanut tempaukselleen virallista perustelua, mutta päätöksen uskotaan liittyvän ramadaniin ja väliaikaisen pääministerin haluun kasvattaa omaa suosiotaan.
Muslimien pyhä kuukausi ramadan alkoi 22. maaliskuuta ja päättyy 21. huhtikuuta. Näin ollen kesäaikaan siirtyminen 20. huhtikuuta tarkoittaa sitä, että muslimit voivat päättää paastonsa tuntia aiemmin auringonlaskun aikaan noin kuuden maissa illalla.
BBC:n mukaan kellojen siirtoon liittyvä kiista kuvaa syvää kahtiajakoa maassa, jossa kristityt ja muslimiryhmät kävivät sisällissotaa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla.