Hamas ehdottanut uutta aseleposopimusta – Israel lähettää neuvottelijoita Qatariin

Äärijärjestö Hamas on ehdottanut uutta kuusiviikkoista aseleposopimusta Gazaan, järjestön edustaja kertoo uutistoimisto AFP:lle. Aseleposopimukseen kuuluisi kymmenien israelilaispanttivankien vapauttaminen vastineeksi siitä, että Israel vapauttaisi palestiinalaisvankeja.

Edustajan mukaan Hamas toivoisi kuuden viikon aselevon johtavan pysyvään aselepoon ja Israelin joukkojen vetäytymiseen Gazan kaistalta.

Kuuden viikon aselevon aikana Hamas vapauttaisi noin 42 panttivankia ja vastineeksi Israelin pitäisi jokaista vapautettua panttivankia kohden vapauttaa 20–50 palestiinalaisvankia.

Ensimmäiseksi Hamas vapauttaisi naisia, lapsia, vanhoja ja sairaita vankeja, nimettömänä pysytellyt järjestön edustaja kertoi.

Hamas sieppasi lokakuun hyökkäyksessään noin 250 panttivankia, joista yli 100 vapautettiin edellisen aselevon aikana marraskuussa. Israel arvioi, että Gazassa on yhä noin 130 panttivankia, joista 32:n uskotaan kuolleen.

Israel kertoi tänään lähettävänsä Qatariin delegaation neuvottelemaan Gazassa olevien panttivankien vapauttamisesta. Pääministeri Benjamin Netanjahun kanslian mukaan delegaatio lähtee Dohaan sen jälkeen, kun Israelin hallitus on keskustellut Israelin linjasta.

Qatar on toiminut välittäjänä Israelin ja Gazaa hallitsevan Hamasin neuvotteluissa.

Osittainen vetäytyminen ehtona

Egyptin, Qatarin ja Yhdysvaltojen välittämät aseleponeuvottelut Gazan taisteluiden pysäyttämiseksi eivät toistaiseksi ole johtaneet tulokseen.

Israelin ja Hamasin vaatimukset ovat olleet kaukana toisistaan. Hamasin aseellinen siipi viesti aiemmin tässä kuussa, että yhtäkään panttivankia ei vapauteta ennen kuin Israelin joukot vetäytyvät Gazasta. Israel puolestaan on ilmaissut, että vetäytyminen Gazasta merkitsisi Hamasin voittoa.

Nyt Hamas näyttää muuttaneen linjaansa jossain määrin. Äärijärjestön ehdottaman aseleposopimuksen ehtona olisi, että Israelin joukot vetäytyisivät kaikista Gazan asutuskeskuksista ja sallisivat gazalaisten palata koteihinsa ilman rajoituksia.

Pysyvän aselevon ehtona olisi Israelin vetäytyminen kokonaan Gazan kaistalta, jolloin kaikki panttivangit vapautettaisiin vastineeksi sovittavasta määrästä palestiinalaisvankeja.

Egypti, Qatar ja Yhdysvallat valvoisivat Hamasin mukaan sopimuksen toimeenpanoa.

Israelin pääministerin kanslia sanoi eilen, että Hamasin vaatimukset ovat edelleen kohtuuttomia.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 17.35.

Lue myös:

    Uusimmat