Halpalentoyhtiö Norwegian kommentoi lentokieltoa MTV Uutisille: "Odotamme, että Boeing maksaa tilanteesta aiheutuvat kustannukset"

Norwegianin viestintäpäällikkö Charlotte Holmbergh Jacobssonin mukaan tietylle lentokonemallille asetettu lentokielto on erittäin poikkeuksellista. Lentokielto koskee Boeing 737 MAX -mallia. 

– Sanoisin, että tämä on hyvin harvinaista, Holmbergh Jacobsson sanoo. 

Euroopan lentoturvallisuusvirasto kielsi konetyypin lennot Euroopassa eilen tiistaina. Puolestaan Yhdysvallat ei ole asettamassa Boeing 737 MAX -mallin koneita lentokieltoon. 

Norwegian on perunut tänään yhteensä viisi Helsingistä tai Helsinkiin lähtevää lentoa, Holmbergh Jacobsson kertoo. Kaiken kaikkiaan lentoja on peruttu tänään 48 kappaletta. 

Lentoyhtiö on ollut jo aiemmin talousvaikeuksissa, ja Norwegian on vastikään pannut toimeen osakeannin, jolla se sai kassaansa noin 300 miljoonaa euroa lisärahoitusta.

– Odotamme, että Boeing maksaa tilanteesta aiheutuvat kustannukset. 

"Irlannin ja Yhdyvaltojen välillä töitä"

Norwegianilla on käytössään 18 Boeing 737-MAX konetta. Holmbergh Jacobssonin mukaan yhtiö pyrkii järjestelemään uudelleen, jotta vaikutukset jäisivät matkustajien kannalta mahdollisimman vähäisiksi. 

– Pystymme huolehtimaan näillä toimilla suurimmasta osasta Euroopassa matkustavista matkustajista, mutta teemme edelleen töitä Irlannin ja Yhdysvaltojen välillä matkustaviin matkustajiin liittyen. 

Norwegianin Holmbergh Jacobssonin mukaan niihin matkustajiin, joihin tilanne vaikuttaa, ollaan yhteydessä suoraan tekstiviestillä.

TUI:n asiakaspalvelu ruuhkautui eilen

TUI:n viestintämanageri Laura Aaltonen kertoo, että lentokiellolla ei ole ollut vaikutusta TUI:n lomalentojen toteutumiseen. TUIGroupilla on käytössään 15 Boeing 737-MAX lentokonetta, joista kaksi lentää pohjoismaissa. Suomeen kyseisellä koneella lennetään muutamia kertoja viikossa.

– Tämän aamun lento saatiin korvattua toisella konetyypillä. Suomen osalta nämä kaksi lentokonetta ovat helposti korvattavissa toisilla koneilla.

TUI sai eilen runsaasti asiakaspalautetta Boeing 373-MAX lentokoneen kiellon tiimoilta. Asiakkaat halusivat varmistaa lomalentojensa toteutumisen ja tiedustella, millä koneella matkat lomakohteisiin lennetään.

Viestintämanagerin mukaan TUI päätti myös lopettaa lentojen toteutumisen kyseisellä konemallilla hieman ennen Euroopan ilmailuviranomaisen asettamaa lentokieltoa. Yksittäiset asiakkaat olivat myös peruneet matkojaan ennen kiellon voimaan astumista. 

13.02.2019 kello 13:28 juttua muokattu: Lisätty TUI:n kommentit aiheesta. 

Lue myös:

    Uusimmat