Opposition arvostelu eduskunnan pääsihteeriä kohtaan on perusteetonta, sanoo eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) STT:lle.
Tuore kiista eduskunnassa koskee sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntaneuvoksen valintaa. Valiokuntaneuvos on virkamies, joka muun muassa valmistelee valiokunnan lausuntoja.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta päätyi kesäkuussa tiukan äänestyksen jälkeen kannattamaan tehtävään Ismo Tuomista. Eduskunnan pääsihteeri Antti Pelttari on kuitenkin esittämässä torstaina tehtävään valiokunnan kannan vastaisesti Pirjo Kainulaista. Hän on vanhempi oikeusasiamiehensihteeri.
Oppositiosta arvostellaan Pelttarin toimintaa ja pidetään sitä ennenkuulumattomana. Puhemies Halla-aho on eri mieltä.
– Ei pääsihteerin tule perustaa esitystään siihen, mitä valiokunta sanoo, vaan esimerkiksi soveltuvuusarviointeihin ja omaan arvioonsa tarjolla olevien ehdokkaiden soveltuvuudesta ja pätevyydestä tähän tehtävään, Halla-aho kommentoi asiaa STT:lle.
Halla-aho: Ei rikottu toimintakulttuuria
Halla-aho ei tiedä, onko vastaavalla tavalla toimittu aikaisemmin eduskunnan historiassa.
–Prosessuaalisesti tässä ei ole mitään kummallista, hän sanoo.
Halla-aho korostaa, että päätösvalta asiassa on kansliatoimikunnalla, ei valiokunnalla itsellään. Kansliatoimikunta käsittelee asiaa torstaina kello 12 alkaneessa kokouksessaan.
Kansliatoimikuntaan kuuluvat eduskunnan puhemiehet sekä neljä tehtävään valittua kansanedustajaa ja heidän varajäsenensä.
Halla-ahon mielestä asiassa ei ole rikottu millään tavalla eduskunnan toimintakulttuuria.
– Sitä vartenhan meillä on kansliatoimikunta, että se tekee nämä nimityspäätökset, Halla-aho sanoo.
Halla-ahon mukaan jos valiokuntaneuvosten nimittämistä pidettäisiin valiokuntien tehtävänä, kansliatoimikunnasta tulisi "pelkkä kumileimasin".
Räsänen antoi ratkaisevan äänen
Halla-aho korostaa, että tehtävään valittavan valiokuntaneuvoksen on oltava valmis myös edistämään valiokunnan enemmistön kantaa silloinkin, kun se on ristiriidassa valiokuntaneuvoksen oman kannan kanssa.
– Tällaisiin seikkoihin pääsihteeri joutuu virkavastuulla esitystä tehdessään kiinnittämään huomiota, Halla-aho sanoo.
Tehtävään ehdolla ollut Ismo Tuominen tunnetaan tiukasta suhtautumisestaan alkoholipolitiikkaan.
Halla-ahon mukaan kansliatoimikunta ottaa valinnassaan huomioon valiokunnan kannan, mutta myös ”ennen kaikkea” pääsihteerin esityksen. Halla-aho huomauttaa, että yleensä tällaisissa tapauksissa valiokunnissakin pyritään yksimielisiin esityksiin, mutta tällä kertaa asiasta käytiin tiukka äänestys.
Äänestyksessä ratkaisevan äänen Tuomiselle antoi hallituspuolue kristillisdemokraattien Päivi Räsänen, kun muut hallituspuolueiden edustajat äänestivät Kainulaista.
– Joku voisi sanoa, että siinä jopa hyödynnettiin tilapäistä tai satunnaista enemmistöä, mikä sekään ei ole välttämättä hyvä asia, Halla-aho sanoo.
Räsänen sanoo STT:lle, ettei asiassa ollut olemassa niin sanottua hallituksen linjaa. Hän sanoo tehneensä päätöksensä Tuomisen ansioiden pohjalta.
– Tällaisessa ei saa puoluepolitiikka eivätkä alkoholipoliittiset kannat vaikuttaa. Ne eivät vaikuttaneet minullakaan suuntaan eikä toiseen, Räsänen sanoo.
Oppositiosta paheksutaan
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) kommentoi asiaa torstaina Helsingin Sanomille. Hän syyttää pääsihteeri Pelttaria parlamentarismin periaatteiden hylkäämisestä.
– Päällimmäiset tunteet ovat ihmetys ja myötähäpeä, Kiuru sanoi Helsingin Sanomille.
Myös esimerkiksi vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä pitävänsä Pelttarin toimintaa paheksuttavana ja käsittämättömänä.
– Pääsihteerin tulisi olla koko eduskunnan pääsihteeri, mutta hän ei ole muistanut riisua kokoomuslaista viittaansa harteiltaan tultuaan valituksi eduskunnan pääsihteerin virkaan, Pekonen muun muassa kirjoittaa.
Halla-aho vastasi Pekoselle X:ssä pitävänsä hyökkäystä pääsihteeriä kohtaan asiattomana.
Pelttarin esityksestä kirjoitti keskiviikkona ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Uusimmat
-
07:22
Snookerin huipulla käynnissä ruma syöksykierre: Maailmestarin uraa uhkaa järkytys, tyttöystävä huumepoliisin epäiltynä
-
07:00
Mysteerikuolemat sulkivat Hongkongin eläintarhan osittain – jo yhdeksän apinaa kuollut
-
06:48
Jesse Puljujärvelle kostettiin – sai Oliver Kapasen nauramaan
-
06:27
Pia sai viisi keskenmenoa – gynekologin loukkaavat sanat eivät unohdu koskaan
-
06:23
Fifalle jysähti kova valitus puhuttaneesta tempusta – Veikkausliiga osallisena
-
06:16
Jopa 200 häiriökäyttäytyvää suomalaista tarvitsisi lähestymiskiellon ruokakauppaan: "Vilautetaan puukkoa tai asetta"
-
06:06
Hurrikaanit ovat aiempaa voimakkaampia – tutkija kertoo, miksi
-
06:04
Vastustajat alkaneet kavahtaa tätä tähteä SM-liigassa – "Harvoin on yhden pelaajan arvo noin iso"
-
06:00
WP: Israel kohdistaa vastaiskunsa Iranin sotilaskohteisiin
-
05:42
Stubb vierailee Norjassa
-
05:34
YK:n turvallisuusneuvosto huolissaan Libanonin rauhanturvaajista
-
05:26
Nivalassa palaa suuri pienkonemyymälä – palomestari: Tuhoutuu täysin
-
23:20
Anton Lundell räväytti – NHL:ssä mieletön 15 maalin ottelu
-
22:58
Tutkija ydinaseharjoituksesta: Suomi ehkä haluaa pitää roolinsa salassa
-
22:03
HS: Ryhmä suomalaissijoittajia estänyt Helsingin areenan halliyhtiötä ajautumasta konkurssiin
-
21:40
Ville Husson karu kohtalo selvisi
-
21:15
Italia alkoi siirtää siirtolaisia keskuksiin Albaniassa
-
21:15
Seksi on ollut mukana Ensitreffit-Jennin ja Jyrkin suhteessa alusta asti – himot voivat yllättää vaikka lenkillä
-
20:55
Kylian Mbappé jyrähtää Ruotsissa uutisoidusta raiskaustutkinnasta
-
20:53
Stora Enso joutui Ruotsissa tikunnokkaan maksuviivästyksistä
-
Lataa lisää