Mainos

Häkkinen saa postimerkin

Formula ykkösten maailmanmestari Mika Häkkinen saa postimerkin. Suomen Posti Oy julkaisee Häkkisestä erikoispostimerkin, joka ilmestyy 15. tammikuuta. Merkkiä painetaan kaksi miljoonaa kappaletta, ja sen maksuarvo on kolme markkaa.

Postimerkki ilmestyy yhden merkin pienoisarkkina. Sen ja kuvallisen ensipäivänkuoren on piirtänyt taiteilija Pekka Hesanto. Ensipäivänleiman on suunnitellut Tapani Talari.

Postista kerrotaan, että Häkkis-merkin suunnittelu aloitettiin jo ennen kuin tämä voitti maailmanmestaruuden. Viime kesän yleisökyselyssä Häkkinen oli suosituin urheilijaehdokas merkkiaiheeksi ja myös saksalaiset ovat osoittaneet kiinnostusta Häkkis-merkkiin.

Posti on julkaissut aiemmin merkin neljästä moottorimiehestä, Timo Mäkisestä, Juha Kankkusesta, Heikki Mikkolasta ja Tommi Ahvalasta.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.