Hakan maalivahti Andras Vilnrotter aloittaa jalkapallokauden sunnuntaina jo valmiina ennätysmiehenä. Vilnrotter lopetti viime kauden seitsemään perättäiseen nollapeliin.
Unkarilaisvahti on pitänyt maalinsa koskemattomana liigassa nyt yhteensä 686 minuuttia peräkkäin. Pääsarjan kaikkien aikojen ennätyskin vanha SM-sarja mukaan lukien on mahdollista saavuttaa. Nykyisin Atlantiksen toisena valmentajana vaikuttava Markku Palmroos piti aikoinaan maalinsa puhtaana 826 minuuttia, joten Vilnrotter on vajaan kahden ottelun päässä Palmroosista.
Vilnrotterille kirjattiin myös yhden kauden nollapeliennätys viime vuonna, kun hän piti maalinsa koskemattomana 17 kertaa. - Minulle on tärkeintä, että joukkue voittaa ja menestyy. Tietysti tuollaiset luvut tarkoittavat yleensä sitä, että joukkue on puolustanut hyvin, kolminkertainen Suomen mestari sanoi.
- Ennätyksiä on mukava saavuttaa, mutta ne eivät ole itsetarkoitus.
Vilnrotter on ollut Hakan kolmen mestaruuden putkessa tärkeä mies. Hän tuli joukkueeseen 1998 elokuussa, ja tämän jälkeen hän on ollut poissa vain yhdestä ottelusta. Kauden 1998 viimeinen ottelu oli jo mestaruuden voittaneen Hakan kannalta merkityksetön, ja Vilnrotter huilasi.
Kaksi viimeistä kautta hän on pelannut kokonaan. Tulostakin on tullut: yhteensä Vilnrotter on pelannut Suomessa 69 ottelua, joista hän on voittanut 45. Tasapelejä on 14 ja tappioita vain 11. Nollapelejä unkarilaisella on pelaamistaan otteluista 35 eli yli puolet.
- Meillä on ollut vahva joukkue ja vahva puolustus. Monissa peleissä minun ei ole tarvinnut tehdä paljon mitään, joten kiitos kuuluu koko joukkueelle. Ensi kaudesta tulee mielenkiintoinen, sillä liigassa on monta kovaa joukkuetta. Mestaruuteen on monella joukkueella mahdollisuus, myös Hakalla, uskoo Vilnrotter.
Haka-vahti lähtee parantamaan ennätystään sunnuntaina vierasottelussa FC Lahtea vastaan.
(MTV3)