Elokuun puolessa välissä Haka johti Ykköstä kahden pisteen erolla ennen SJK:ta. Sen jälkeen valkeakoskelaiset pelasivat kolme ottelua putkeen ilman täyttä pistepottia ja SJK karkasi viiden pisteen karkumatkalle.
Ykkösessä on enää kaksi kierrosta jäljellä ja joukkueiden välinen ero on yhä tuo viisi pinnaa SJK:n hyväksi. Sunnuntaina SJK ja Haka kohtaavat Seinäjoella. Valkeakoskelaiset ovat siis pakkovoiton edessä.
- Peli kerrallaan menemme. Kuusi pistettä on jaossa. Niitä lähdemme tavoittelemaan ja katsotaan sitten sijoituksia, Hakan valmentaja Juho Rantala toteaa.
Hakalta puuttuu Seinäjoen reissulta joukkueen kaksi parasta maalintekijää, 13 osumaa viimeistellyt Jussi Aalto ja kahdeksan kertaa osunut Venance Zézé. Molemmat ovat sivussa pelikiellon vuoksi.
- Toisaalta voisihan heidätkin kentälle laittaa, Rantala naurahtaa.
- Aalto ja Zézé ovat siis sivussa, mutta kaikki muut pelaajat ovat kyllä käytettävissä, Haka-luotsi tarkentaa.
Päätöskierroksella Haka kohtaa kotonaan Viikingit, SJK puolestaan vieraissa Jipon.