Hääsuunnittelija vastaa – osa 15

Miten järjestetään tuplahäät? Miten navetasta koristellaan juhlatila? Miten kadetin häihin pukeudutaan? Hääsuunnittelija Eija Holmberg vastaa häät.fin kävijöiden kysymyksiin.

Häitä rakastava Eija Holmberg on yksi harvoista suomalaisista hääsuunnittelijoista. Hän on työskennellyt ammatissa vuosia ja hankkinut alalla vahvan asiantuntijuuden. Eija vastaa häät.fi-sivuilla kävijöiden kysymyksiin.

Hääpukeutuminen

Kysymys: Hei olen 43-vuotias ja olen menossa naimisiin toista kertaa. Tuleva mieheni ei ole ollut kertaakaan naimisissa ja ymmärrettävästi tämä on isompi juttu hänen suvullensa. Kysyisinkin nyt minkä värinen puku olisi sallittu, etten aiheuttaisi närää kenellekään iäkkäämmälle sukulaisellemme. Olen lukenut, ettei saisi pitää aivan luunvalkoista enkä huntua. Pitääkö paikkansa ja mitä väriä suosittelisit?

Vastaus: Pukeutumisen suhteen ei olla enää niin konservatiivisia kuin ennen. Kyllä nykyään morsian voi pukea päälleen melkein mitä haluaa, vaikka sen valkoisen puvun, vaikka toisella kierroksella olisi. Toki se voi olla jotain muutakin. Mikä on lempivärisi? Esim. punainen hääpuku on todella näyttävä. Pukuja löytyy monissa eri väreissä nykyään. Hankit juuri sellaisen puvun kun itse haluat ja missä sinulla on mukava olla.

Kysymys: Tiedustelisin etikettiä, tuleeko morsiamen saattajalla olla myös saketti kun sulhasella, bestmanilla ja sulhaspojalla on?

Vastaus: Saattajalla ei tarvitse olla samaa asua kuin sulhasella. Usein isät nähdään tummassa puvussa, joka sopii mainiosti.

Kysymys: Olen kadetin bestman. Häihin tulee useita kadettihäihin liittyviä ominaisuuksia kuten miekkakuja etc. Sulhanen pukeutuu luultavasti kadetin juhlaunivormuun. En itse ole kadetti. Onko frakki tuolloin sopiva asuste bestmanille? Itseltäni kun sellainen löytyy kaapista.

Vastaus: Frakki kuulostaa oikealla vaatetukselle. Toki kannattaa huomioida myös pukukoodi, minkä kuvittelisin olevan tämän tyyppisessä juhlapuku tai tumma puku. Asiasta kannattaa myös keskustella hääparin kanssa, heillä on varmasti selkeä ajatus asiasta.

Kysymys: Häämme ovat toukokuun loppupuolella tanssilavatyylisellä paikalla. Säähän voi olla tuolloin joko helle tai lumisade. Miten voisi kutsuttaessa huomioida tämän asian, ettei vieraat palellu. Voisiko paikan päälle jotenkin laittaa vaikka hartiahuiveja esille?

Vastaus: Paikkana tuollainen tanssilava on varsin upea. Laittakaa kutsun liitteeksi pieni ohjeistus kuljetuksista, lahjoista ja pukeutumisesta, jossa mainitsette, että on hyvä varautua pitkähihaisella. Fleecehuovat ovat myös hyvä idea. Kyllä tunnelma varmasti pitää juhlakansan lämpimänä.

Hääjuhlan järjestäminen

Kysymys: Järjestämme mieheni ja siskoni sekä hänen miehensä kanssa tuplahäät ensi kesänä! Onko sinulla kokemuksia tuplahäistä? Olisiko sinulla vinkkejä meille häiden käytännön järjestelyistä kun kaikissa häiden tapahtumissa on 4 osanottajaa.

Vastaus: Aivan ihana idea! Minulla ei ole ollut valitettavasti kunniaa järjestää tuplahäitä. Kirkossa pappi kertoo varmasti miten toimitaan. Onnitteluissa tietysti onnitellaan teitä kaikkia. Ruokailu ei vaadi mitään erikoista.

Kun suunnitellaan muuta ohjelmaa niin varmaankaan kaikkea ei kannattaisi tehdä tuplana esim. puheita. Siinä kysytään jo muuten vieraiden kärsivällisyyttä. Ainakin yhdistäisin isänne puheen teille molemmille sisaruksille samaan. Voisiko ajatella hääkakun leikkuun niin, että toinen pari leikkaa samaa kakkua toiselta puolelta ja toinen pari toiselta samanaikaisesti, jolloin tulee kivat kuvat ja jälleen säästetään hieman aikaa. Voisiko häävalssi olla yhteinen? Eli lähtisin siitä ajatuksesta, että kaikki se mikä voidaan yhdistää niin yhdistetään, jolloin hääpäivä soljuu mukavasti eteenpäin.

Kysymys: Menimme maistraatissa vihille uudenvuoden aattona ja se oli siis yllätys kaikille muille. Nyt haluaisimme pitää kuitenkin juhlat sukulaisille ja ystäville. Miten olisi ns. järkevä tapa toteuttaa moinen idea? Olisiko vaikka ruokailu ja kahvittelu, sitten iltasella ystävien kanssa ne hillittömät bileet?

Vastaus: Tapoja juhlia on monia. Järjestäkää juuri sellaiset juhlat kun te itse haluatte. Ne voivat olla illalliset, kahvitilaisuus tai hillittömät bileet – tai kaikkea tätä! Ei ole mitään huonoa tapaa järjestää juhlia. Jos itselläni olisi moinen tilanne, järjestäisin varmaankin ravintolassa illalliset, jonka aikana olisi vähän puheita, jälkiruokana hääkakku ja kahvi. Sitten tanssiravintolan puolella bilettämään.

Kysymys: Häät on yksi elämäni tärkeimmistä päivistä, enkä todellakaan haluaisi pilata sitä kutsumalla ihmisiä, jotka ovat tuottaneet pelkkää harmia elämääni ja joiden kanssa normaalisti en halua olla missään tekemisissä. Olen ilmaissut kantani, isälleni, etten halua kutsua hänen sisartaan, mutta se tuntuu olevan kova pala. Toisaalta en haluaisi loukata tai rasittaa iäkkäitä isovanhempiani sillä, että yksi isäni sisaruksista jätetään kutsumatta. Mitä pitäisi tehdä?

Vastaus: Kyllähän se kuitenkin niin että häät ovat teidän ja te päätätte ketä sinne kutsutte. Tuntuu ehkä raa'alta, mutta näin se vain menee. Eihän kukaan halua sellaista henkilöä juhliinsa, kenen tietää jo etukäteen ajattelevan vain pelkästään negatiivisia asioita.

En tiedä onnistuisiko kuitenkin juttutuokio tädin kanssa ennakkoon, jossa voitaisiin avoimesti näistä asioista keskustella? Jos onnistuu ja keskustelu on hedelmällinen, voisi kutsumisasiaa miettiä uudestaan. Isälle kannattaa perustella asia hyvin ja kertoa ne syyt, että miksi ei. Uskoisin isän ymmärtävän, että kyseessä on elämäsi tärkein päivä, etkä halua sitä kenenkään pilaavan.

Juhlapaikka ja koristelut

Kysymys: Olemme menossa naimisiin kesäkuussa. Häät pidetään vanhassa navetassa. Kimpussani on pieniä kalloja ja muutenkin haluaisin koristelun olevan valkeaa ja selkeää. Kaipaisin ideoita pöytien koristeluun ja mahdollisesti kirkkoon jotain. Vieraita on tulossa noin sata.

Vastaus: Navetat henkivät jo itsessään aivan ihanaa maalaisromantiikkaa, joten hirmuisesti ei koristeluita tarvita. Valkoinen on hyvä kontrasti kyseiselle miljöölle. Pöydillä hohtavan valkoiset pöytäliinat tuovat jo juhlatunnelmaa. Lähtisin maanläheiselle linjalle; pöydillä voisi olla valkoisista kukista ja vihreästä tehtyä kapeaa kukkaköynnöstä ja pieniä kukkakoreja, joka yhdistäisi oletettavasti puunväriset seinät puunvärisiin koreihin. Lisäksi vielä pieniä ruis-kaura-ohra-lyhteitä. Juhlatilaan voi sijoitella valkoisia erikokoisia kynttilöitä ja lyhtyjä lattioille, jos niitä saa käyttää.

Jos haluaa todella pelkistettyä, voisi ajatella pelkästään kalloja ja/tai valkoisia pitkiä tulppaaneita pöydille sellaisenaan tekemään ns. köynnöstä.

Kirkossa alttarin molemmille puolille voi teettää kukka-asetelmat, joissa voisi olla hääpaikalla käytettyjä materiaaleja. Vihkimisen jälkeen ne voi siirtään hääpaikalle vaikka hääparin pöydän molemmin puolin. Tuolin päätyihin voisi laittaa kukkaköynnöstä tai pieniä koreja sekä siirtää ne sitten hääpaikalle. Koristeiden pitää olla nopeasti laitettavia ja irrotettavia.

Kysymys: Häämme ovat elokuussa 2010 ja mietin häiden väriteemaa. Paikkana on juhlava raatihuone. Oma pukuni on olkaimeton ja norsunluun värinen, jossa hopeista ja valkoista kirjailua. Sulhasen puku on tummanharmaa, johon lisäksi hopeiset liivit ja solmio. Kukkina ajattelin valkoisia/ luonnonvalkoisia ruusuja ja liljoja. Mikä sopisi väriksi hopean ja valkoisen rinnalle? Mietin tummaa suklaanruskeaa (organzakaitaliinat), onko liian synkkä väri? Kaipaisivatko hopea ja valkoinen jonkin selkeän tehostevärin, esim. fuksian? Haluaisin kattauksesta tyylikkään, ei liian kirjavaa.

Vastaus: Valkoinen ja ruskea ovat todella juhlava ja tyylikäs yhdistelmä. Näistä väreistä lähtisin ehdottomasti koristelua kokoamaan. Liljat ovat näyttäviä korkeita kukkia, joita laittaisin niitä korkeisiin jopa jalallisiin lasisiin maljakoihin. Niistä kannattaa muuten leikkaa emit pois, jolloin ne eivät tuoksu niin voimakkaasti. Maljakoiden pohjalle voisi laittaa lasikuulia, jotka heijastelevat kivasti puvun kirjailun kanssa.

Pöytiin laittaisin valkoiset pöytäliina ja ruskeat lautasliinat tai vaihtoehtoisesti valkoiset liinat, johon kietaisisin ruskean nauhan. Nimikortit, menut ja ohjelmat tekisin valkoisiksi, ja niiden reunoja voisi kiertää ruskea kehys. Eli päävärinä pitäisin valkoisen ja korostaisin pienillä jutuilla ruskeaa. Näin ei tule liian synkkä väritys vaan nimenomaan hillitty ja tyylikäs.

Kysymys: Menemme naimisiin ensikesänä ja hääpaikkamme on yksinkertainen ja pieni puurakennus. Sisällä joka seinä on jo pitkälle elämää nähnyttä lautaa ja pöydät ja tuolit ovat vanhoja ja kuluneita ja suureksi osaksi vieläpä erilaisia. Netistä saisi tilattua tuolin päällisiä, joilla kaikesta saataisiin kaunista ja yhtenevää, mutta hinta on ihan hirvittävä. Olisiko sinulla ideoita joilla näille puuseinille saisi helposti ja vähän vähemmällä rahalla kaunista koristelua ja tuoleihin jollain konstilla enemmän juhlantuntua?

Vastaus: Perussääntö on se, että siitä mihin et halua kiinnitettävän huomiota, et noteeraa mitenkään. Jos et halua ihmisten katsovat seiniä, älä laita sinne mitään mikä kiinnittäisi heidän huomionsa. Ota pois kaikki liput ja laput.

Mielestäni tunnelma kuulosta kivasti ajan patinoimalta ja ehkäpä jopa korostaisin sitä henkeä kuitenkaan juhlavuudesta tinkimättä. Juhlallisuutta tuovat heti valkoiset pöytäliinat, kattaukset, kankaiset lautasliinat ja kukat. Kukat voisivat olla korkeita asetelmia tai korkeita maljakoita, joihin katse kiinnittyisi. Kynttilän valo ja erilaiset lyhdyt tuovat myös juhlantuntua ja kiinnittävät huomiota.

Laittakaa samanlaiset tuolit saman pöydän ääreen. Pöydäthän eivät näy liinojen alta. Voisiko tuoleihin ajatella jotakin samanlaista koristetta, nauhaa, pientä kranssia tai kukkia roikkumaan? Silloin katse tietysti kiinnittyy niihin. Itse tuolien vuokraaminen ei ole niin kallista kuin tuolihameiden eli ehkä kannattaa ottaa selvää.

Budjetti

Kysymys: Olen 22-vuotias, kahden lapsen äiti ja perhepäivähoitaja. Mieheni on maataloushommissa. Menisimme naimisiin, mutta ainoa hidaste on raha. Haluaisin kuitenkin noin 70 hengen häät, mistä ihmeestä repiä tuohon kaikkeen raha? Pitääkö sitä sitten tinkiä kaikesta juuri sinä päivänä ja elää kolme vuotta säästöliekillä? Kuitenkaan en halua että mieleeni jää vain kuinka en saanutkaan haluamiani häitä.

Vastaus: Pienellä budjetilla voi hyvinkin järjestää häitä. Kaiken minkä voi, tekee itse tai lainaa tuttavilta jne. Hääpaikka, ruoka ja juoma ovat häiden kallein menoerä. Voisiko niissä jo heti säästää. Työväentalo, oma piha tai naapurin piha ovat edullisia paikkoja järjestää juhlia. Ruokana voisi tarjota lohikeittoa ja ruisleipää? Juomana kotikaljaa ja baari auki omakustanteisesti? Tai sitten voitten pitää kakkukahvit!

Valokuvia voi ottaa joku aiheesta kiinnostunut sukulainen. Musiikin hoitaa ystävä tai musiikin voi soittaa cd:ltä. Hääpukeutumisen saralla kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja hyödyntää alennusmyyntejä. Muutenkin kannattaa aina kaupoissa liikkuessa pitää tuntosarvet pystyssä ja katsoa olisiko alennuslaareissa jotain käyttökelpoista koristetta.

Saat varmasti haluamasi häät, kun tiedostat realiteetit, mihin on varaa ja mihinkä ei. Mistään tärkeästä ei varmasti tarvitse tinkiä, täytyy vain keksiä tapa tehdä sama asia hieman huokeammin.

Ohjelma ja musiikki

Kysymys: Järjestän omalle äidilleni häitä ja pähkäilen sen asian kanssa, että kenen tässä tapauksessa kuuluu pitää puhe, koska heidän vanhempansa on menehtyneet ja alttarille äitini saattaa pikkuveljeni, jolta ei paljon puhetta kannata odottaa. Itse ajattelin toivottaa vieraat tervetulleiksi, joten onko soveliasta jos pidän myös puheen?

Vastaus: Omat lapset ovat ehdottomasti oikeutettuja puheenpitäjiä, joten sinä tai pikkuveljesi vain puhetta kirjoittamaan. Voittehan pitää sen myös yhdessä, mikäli veljesi ei tahdo yksin puhua.

Kysymys: Hääbudjetiksi laskin n. 900 euroa, jonka pelkään paisuvan tuplaksi. En halua mitään prameita hotellijuhlia, vaan ihan kevyet n. 30 hlö juhlat. Juhlapaikkaa ei olla varattu vielä. Kuinka suuri tila 30 hlö:lle olisi sopiva?

Pidämme voileipäkakku- ja kakkukahvitilaisuuden. Teemaväreinä ovat valkoinen ja tummanpunainen. Miten voisin koristella tilan niin, ettei se olisi ihan jouluinen? Suurimman osan koristeista teen itse. Onko tökerön näköistä jos en koristele kirkkoa ollenkaan? Mistä olisi hyvä hankkia mahd. halvalla esim. pöytäliinat?

Minulla on kaksi pientä lasta ja juhliin on tulossa myös lapsia. Miten heille järjestettäisiin mukava päivä niin, ettei minun tarvitsisi juosta lasten perässä?

Kaiken kaikkiaan mistä olisi hyvä aloittaa koko suunnittelu kirkon, väriteeman ja paikan valinnan jälkeen? Entäs sitten musiikkipuoli. Miten sellaisen mukavan kaikkia miellyttävän musiikin saa loihdittua tällaisestä?

Vastaus: Noin pienelle henkilömäärälle kyllä löytyy hääpaikkoja vaikka minkälaisia. Edullisia ovat esim. työväentalot, oma tai naapurin piha tai kirkon kahvittelutilat. Tilan arviointi vaatii paikanpäällä käyntiä. Sen ei tosiaan kannata olla mikään hallimainen, jotta tunnelma pysyy tiiviinä.

Kakkukahvit ovat oikein hyvä vaihtoehto. Valkoinen ja tummanpunainen ovat erittäin yleinen ja juhlava yhdistelmä, ei missään nimessä jouluinen, kun ei laita tonttuja istumaan pöydille. Kirkkoa hyvin harvoin koristellaan joten siitä ei kannata huolta kantaa. Pöytäliinojen vuokraaminen esim. paikallisilta martoilta tai VPK:lta voisi tulla kyseeseen tai sitten Ikean valkoiset lakanat 1.95 euroa kappale. Niille on varmasti käyttöä myöhemminkin.

Kun on tiedossa, että tulee lapsia häihin, ehdotan aina lapsiparkin järjestämistä. Joku nurkka, johon laittaa tyynyjä ja matto sekä piirustuspaperia, pelejä tai dvd pyörimään jne. Joku naapurin tyttö katsomaan päältä niin kaikki sujuu mukavasti.

Ehdottoman hyvä apuvälinen on hääsuunnittelun muistilista. Siinä näkyy aikajärjestyksessä kaikki asiat, jotka pitää tehdä ennen häitä. Musiikin kohdalla jokaisella hääparilla on tuo sama "ongelma". Ehdotankin aina, että jokaiselle jotakin. Aluksi sitä humppaa tovi, sitten vähän poppia ja illan pimetessä voi tahtia kiihdyttää.

Kysymys: Olen 60-vuotias ja haluaisin kirkkohäät. Tosi pienellä budjetilla mennään, joten voisiko ns. tavallisen kirkonmenojen yhteyteen sen jotenkin liittää? Läsnä olisi noin 20 henkilöä. Onko ok järjestää juhlat talossani? Budjettini on noin 2 000 euroa.

Vastaus: Kirkossa vihkiminen on lähes ilmaista, eli ihan vaan paikalliseen kirkkoherranvirastoon yhteys ja pappia ja kirkkoa varaamaan. Tästä ei kannata tinkiä. Sinun budjetillasi tuon henkilömäärän kestität moneen kertaan. Kotiin kannattaa ottaa joku keittiönpuolelle hommiin, jotta ei morsiamen aika mene siellä. Onnittelumaljat laitetaan tarjolle pihalle, jos kelit sallivat.

Pihaa kannattaa muutoinkin hyödyntää. Voisitko lainata kaikkien tuttujen pihakalusteita ja tehdä pieniä viihtyisiä ryhmiä sinne tänne? Sisällä tarjoilut laitetaan seisovaan pöytään esimerkiksi olohuoneen puolelle. Tarjoilu voisi olla haarukka-cocktail-tyyppinen, tarkoittaen, että lautasella ja haarukalla pärjää (ei tarvitse veistä), jos vaikka joutuisi seisovaltaan syömään. Salaatit ja pienen suolapalat ovat hyviä siihen. Sitten kakku ja kahvit toiselle pöydälle tarjolle vaikka ihan eri tilaan.

Kysymys: Mieheni kuuluu kirkkoon, mutta minä en, joten onko meillä mahdollista saada kirkon pappi meidät vihkimään? Osaisitko sanoa arviota häiden kuluista jos on noin 150 vierasta. Paikka missä häät järjestetään ei ole kovin kallis, mutta haluaisin pitopalvelun ja jonkin bändin. Mitähän sellaiset häät maksaisi? Mistä voisi saada hääpuvun halvalla?

Vastaus: Kun toinen osapuoli ei kuulu kirkkoon, ei voi saada kirkollista vihkimistä vaan silloin se toimitetaan maistraatissa. Kirkossa voi saada kuitenkin avioliiton siunaamisen, joka on kaavaltaan lähes samanlainen kuin vihkikaavakin.

Ruoka ja juomat ovat häiden kallein osuus. Pitopalveluiden buffetruokailu per henkilö on noin 30-35 euroa. Siihen juomat päälle, jotka kannattaa hankkia itse. Bändit ovat noin 800-1500 euroon. Arvioisin budjetiksenne noin 8 000–10 000 euroa. Alennusmyyntejä kannattaa hyödyntää puvun hankinnassa eli ei kannata olla liikkeellä sesonkiaikana keväällä.

Lahjat

Kysymys: Kun lahjatoiveet häissä halutaan osoittaa lahjatilille, miten kortin kanssa toimitaan? Lähetetäänkö jo aiemmin vai viedäänkö mukana vai saako pankista jonkun kortin "lahjan laitosta" jonka osoittaa hääparille?

Vastaus: Onnittelukortti viedään hääparin lahjapöydälle hääjuhlaan. Kortissa voi mainita, että onnittelut ovat tilillä tms. mutta ei sekään ole pakollista. Hääpari näkee kyllä ketkä kaikki ovat tiliä kartuttaneet.

Kysymys: Olemme menossa naimisiin ensi kesänä. Tarkoituksena olisi järjestää lämminhenkinen ja pieni häätilaisuus, johon kutsutaan kummankin lähisuku ja lähimmät ystävät (n. 60 henkeä) Ongelma on siinä, että perheemme ja sukumme ovat täysin eri maata keskenään. Toisen puolelta suku on hyvin uskonnollista ja toisen puolelta, no ei niin uskonnollista. Miten saisimme järjestettyä juhlatilaisuuden, jossa kaikki viihtyisivät? Olisi mukavaa järjestää jotain pientä ohjelmaakin, mutta pelkäämme, etteivät sukujemme huumorit niin sanotusti kohtaa.

Vastaus: Ohjelman ja koko tilaisuuden tulee olla teidän näköisenne ja sellainen kuin te itse haluatte. Toki on hienoa, että mietitte vieraiden taustoja jne., mutta muistakaa kenen häistä on kyse. Ohjelma voisi olla jotain sellaista, että se ei loukkaa ketään. Ensimmäiseksi ei tulisi mieleen stand-up-koomikko. Miten olisi joku muusikko, tanssija tai taikuri? Esiintyjillekin on hyvä kertoa etukäteen millaisia vieraita on tulossa, jotta ei tulisi sitten mitään lapsuksia.

Etiketti

Kysymys: Pitääkö kaikkia perinteitä noudattaa häiden suhteen?

Vastaus: Ei missään tapauksessa tarvitse. Nykypäivänä rikotaan rajoja rajusti ja hyvä niin. Häiden pitää olla juuri hääparin näköiset. Häissä sellaisia elementtejä kun he/te itse haluatte. Kunhan vihkiminen tulee hoidettua sille asetetulla tavalla lain voimaisesta, niin muulla ei ole väliä.

Häätarjoilut

Kysymys: Meillä häissämme on pelkästään kahvi ja kakku tarjoilu. Mitkä olisivat hyviä tarjottavia kakun lisäksi? Hääohjelmaan kaipaisin hyviä vinkkejä? Juhlapaikassa ylimääräistä tilaa ei paljon.

Vastaus: Kakun kaverina tarjoaisin jotain suolaista, vaikka pieniä pasteijoita, palttoon nappeja kivalla täytteellä tai vaikka juustoja ja keksejä. Makeana sopisi pikkuleivät tai vaikka pieni karkkibaari, joka koostuu erilaisista nameista, joita vieraat voivat napa pieneen karkkipussiin.

Ohjelmasta olen vastannut usein aiemminkin. Vastauksia löydät

Kysymys: Haluaisimme häihimme runsaan kalapöydän ja juomalauluja laulunjohtajineen. Mutta muunkinlaiset alkuruoat, joiden kanssa viina ei oikein sovi, esim hedelmä-/juusto- tai cesarsalaatit ja carpacciot kiinnostaisivat. Miten nämä yhdistäisi? Pääruoka olisi pöytiin tarjoiltuna, ja kahvi taas seisovasta pöydästä. Onko häissä tapana tarjota väliruoka? Miten juomalaulut ja seisova pöytä toimivat käytännössä?

Vastaus: Toastmaster on hauska idea. Kyllä viinan voi yhdistää muidenkin ruokien kuin kalaruokien kanssa. Voisitteko silloin vain ajatella jotain muuta kirkasta viinaa kuin koskenkorvaa? Kannattaa Alkon sivuilta käydä katsomassa mitä he suosittelevat erilaisten palojen painikkeeksi. Itselle tulee mieleen mm. erilaiset vermutit. Juomia ja juomalauluja voi kajauttaa ilmoille aina kun suunnilleen suurin osa porukasta on pöydissä istumassa. Siinä joutuu hieman asiaa tarkkailemaan, mutta sujuu varmasti.

Hääsuunnittelijan koulutus

Kysymys: Millaista on olla hääsuunnittelija? Ja millaista opiskelua se ammatti vaatii? Onko paljon kilpailua?

Vastaus: Minulta kysytään tätä lähes viikoittain, joten ihan hyvä kysymys. Moni on kiinnostunut alasta ja kyllä yrittäjiäkin Suomesta löytyy. Toki ollaan varsin lapsen kengissä vielä. Työ on aika kausiluontoista, se sijoittuu touko- syyskuu akselille. Kannattaa ehdottomasti lukea kunnon ammatti ja hankkia päivätyö. Tätä ei monikaan Suomessa tee päätyökseen. Ammatti ja päivätyö voivat toki olla tätä työtä tukevaa esimerkiksi jotain visuaalisuuteen liittyvää. Myös sihteerin ammatti on hyvä.

Tärkeintähän työssäni on vuorovaikutustaidot ja organisointikyky. Järjestele jatkossa kaikki kavereiden ja tuttujen juhlat, jotta saat kokemusta tilaisuuksien järjestämisestä, se on paras oppi. Itse olen järjestänyt niitä jo 15 vuotta. Ennen hääsuunnittelijaksi ryhtymistä tulee olla selkeä näkemys siitä, mitä kaikkea se vaatii. Itse työ on todella rankkaa. Asiakkaat vaativat paljon, koska hääpäivä on elämän tärkein päivä, silloin ei saa mikään mennä vikaan. Päivät venyvät 16-tuntisiksi hyvin helposti, mutta kyllä senkin jaksaa kun saa olla iloisten asioiden kanssa tekemisissä!

Teksti: Eija Holmberg

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat