Tähtijuoksijan vetäytyminen MM-kisoista sai Michael Johnsonin aloittamaan vihjailut: "Ei yllätä minua"

Olympiavoittajan ja 400 metrin tämän kauden kärkituloksen maailmassa tehneen Sydney McLaughlin-Levronen vetäytyminen Budapestin MM-kisoista herättää epäilyksiä takavuosien mestarijuoksija Michael Johnsonissa.

McLaughlin-Levrone on aiemmin menestynyt 400 metrin aitajuoksuissa. Hän aitoi kultaa viime vuonna Oregonin MM-kisoissa maailmanennätysajalla 50,68.

Perjantaina 24-vuotias McLaughlin-Levrone ilmoitti Instagramissa joutuvansa jäämään pois elokuun Budapestin MM-kisoista lievän polvivamman takia. Hän haluaa olla täydessä kunnossa ensi kaudella, jolloin edessä ovat muun muassa Pariisin olympialaiset.

Tällä kaudella vain sileällä ratakierroksella juossut yhdysvaltalainen on 400 metrilläkin maailmanlistan ykkönen. Hän oli kuitenkin kisannut kauden aikana vain viidesti. Niistä viimeisimmässä, yli kuukausi sitten käydyissä Yhdysvaltain mestaruuskisoissa hän kiri kultaan huippuajalla 48,74.

Entinen tähtijuoksija Michael Johnson tarttui McLaughlin-Levronen vetäytymisilmoitukseen erikoisella tavalla nykyisin X-palveluna tunnetussa entisessä Twitterissä.

– Tämä ei yllätä minua, Johnson tokaisi ja sai monet seuraajansa kysymään lisätietoa vihjailusta.

Johnson kertoi viittaavansa viestillään huomioonsa, että useat huippu-urheilijat karttelevat nykyisin kilpailemista. McLaughlin-Levronen kanssa samaan kategoriaan hän listaa 800 metrin juoksijan Athing Mun, joka niin ikään kipuilee Budapestiin osallistumisen kanssa.

– Parhaillekin urheilijoille yleisurheilu on vaikea laji, joten mikä motivoi heitä kilpailemaan säännöllisesti: 1) raha, 2) mitalit, 3) jälkimaine, 4) kilpaileminen? Urheilijoilla, kuten Syd ja Athing, se on 1 ja 2, Johnson toteaa.

– Jos kohta 4 ei innosta heitä (kuten monia urheilijoita innostaa), silloin heitä ei näe Timanttiliigassa eikä näköjään enää myöskään MM-kisoissa. Tässä näkyy lajin pienenevä profiili muiden kuin olympialaisten osalta.

– Lajin suurimmat tähdet eivät koe, että muut kuin olympialaiset olisivat heidän aikansa ja vaivansa arvoisia, koska he saavat niistä niin vähän, Johnson kirjoittaa.

Taustalla jännittyneisyys vai valmentajan sanelu?

Johnson nostaa esiin myös McLaughlin-Levronen kolme vuotta sitten julkaiseman videon, jossa tämä paljasti kamppailunsa kilpailemiseen liittyvän jännittämisen kanssa. Menestystä on sen jälkeen tullut, mutta samassa suhteessa odotukset ovat kasvaneet.

Sekä McLaughlin-Levrone että Mu kuuluvat valmentajalegenda Bobby Kerseen valmennettaviin, joten monet ovat kohdistaneet kritiikkinsä vähäisestä kilpailemisesta valmentajaan. Michael Johnson ei ole asiasta samaa mieltä.

– Ihmisten pitäisi lopettaa oletukset, että Kersee pakottaisi urheilijat näihin ratkaisuihin, Johnson kirjoittaa.

– Athing ja Syd ovat osoittaneet kypsyyttä ja älyä tehdä päätöksiä valmentajansa kanssa. Molemmat ovat osoittaneet, etteivät ole kamalan kiinnostuneita kisaamisesta, mutta koska Kersee nauttii roiston roolista, hän tarjoaa heille suojan pettyneiden ihmisten loanheitolta, Johnson toteaa.

Athing Mu on 800 metrin olympiavoittaja Tokion kahden vuoden takaisista kisoista. Vuosi sitten hän saavutti lajissa maailmanmestaruuden, mutta on tällä kaudella keskittynyt harvoissa kisoissaan enemmän 1 500 metrille, jossa hän saavutti Yhdysvaltain mestaruuskisoissa hopeaa heinäkuussa Eugenessa.

Lue myös:

    Uusimmat