Google-hakuun ilmestyi tekstiviestejä erikoisella haulla – selitys epämääräinen

Googlen Assistant- ja Haku-sovelluksiin on ilmaantunut käyttäjien tekstiviestejä joidenkin hakujen yhteydessä, kertoo Android Authority. Redditissä levinnyt bugi on Googlen tiedossa, mutta yhtiön selitys on jokseenkin epäselvä.

Google tarjoaa Assistant- ja Haku-sovelluksillaan mahdollisuuden lukea tai kuunnella tekstiviestejä sekä vastata niihin, tietenkin omilla komennoillaan ja hakutermeillään. Viime päivinä sovellukset ovat kuitenkin tulkinneet väärin kirjoitetut haut pyynnöiksi tarkastella tekstiviestejä. Tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi Googlen hakukoneella hakua tehtäessä sovellus on sisältänyt tekstiviestejä hakutuloksiin.

Virheitä on raportoidusti tapahtunut epähuomiossa väärin kirjoitetuilla hakusanoilla, joista Redditissä mainitaan esimerkiksi ”the1975..com”, joka siis sisältää virheellisesti kaksi pistettä. Google kertoo tapauksen johtuneen sovelluksen ”virheellisesti tulkittua joitakin hakusanoja pyynnöiksi päästä tarkastelemaan tekstiviestejä”.

Tarkempaa syytä, tai muutakaan informaatiota, tapauksesta ei ainakaan toistaiseksi tarjottu. Ongelma näyttää kuitenkin ilmentyneen vain niissä tilanteissa, kun Googlen sovelluksille on erikseen annettu lupa tarkastella ja käyttää tekstiviestejä

Googlen mukaan ”kielen tunnistamiseen” liittyvä bugi on kaikeksi onneksi varsin pieni ja korjaavaa päivitystä voidaan odottaa jo muutaman vuorokauden aikajänteellä.

Lue myös:

    Uusimmat