Golfkenttähuligaanit kiinni – poliisi epäilee törkeästä vahingonteosta

Pirkkalaa vavisuttaneen golfkentän ja golfautojen turmelun selvitystyö on edennyt poliisin tutkinnassa. Poliisin mukaan epäillyt aiheuttivat kymmenien tuhansien vahingot. 

Tapauksen tiimoilta pidätettyinä ovat 19- ja 17-vuotiaat tamperelaispojat. Poliisi epäilee, että Tampereen pojat olivat saaneet tulitukea lempääläläisiltä ystäviltään. Heitä kaikkia epäillään törkeästä vahingonteosta.

Yöllisellä visiitillä Pirkkalan golfkentälle kyytiä saivat yhteensä 11 golfautoa. Poliisi tutkii tekoja moottoriajoneuvon käyttövarkauksina ja käyttövarkauksien yrityksinä. Autot vaurioituivat joko osittain tai kokonaan.

Poliisi kertoo, että vahinkojen alustava arvio on noin 20 000 euroa.

– Erityisen tästä tapauksesta tekee se, että tekijöillä ei ollut taloudellista hyötymistarkoitusta, vaan ainoastaan omaisuuden tuhoaminen ja siinä he todella onnistuivat, poliisi sanoo tiedotteessaan. 

Kaksi pojista on vielä tavoittamatta ja poliisi toivoo, että he ottaisivat itse yhteyttä Nokian poliisiin kuulusteluajan sopimiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat