Golden Globe -ehdokkaat julki tänään – miten käy suomalaiselokuvien?

Golden Globe -ehdokkaat julkistetaan torstaina klo 15 Suomen aikaa.

Elokuva- ja televisioalan palkintogaalan Golden Globen palkintoehdokkaat julkistetaan tänään torstaina klo 15 Suomen aikaa Los Angelesissa Kaliforniassa.

Itse palkinnot jaetaan tammikuussa.

Tänä vuonna ehdokkuudesta Golden Globen ehdokkaaksi kisaa Antti J. Jokisen maailmalla menestynyt Kätilö-elokuva. Kätilö on ehdolla palkinnonsaajaksi muun muassa parhaan ulkomaisen elokuvan sekä parhaan naisnäyttelijän kategorioissa. 

Kultaisen maapallon finaaliin pääsystä kisaa myös Klaus Härön 1950-luvun Neuvosto-Venäjälle sijoittuva draama Miekkailija. Elokuva  on listattu ehdolle Golden Globe -elokuvapalkinnon parhaan elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen ehdokaskategorioihin.

Miekkailija on myös Suomen Oscar-ehdokas vuodelle 2016.

Yhdysvaltalaiselokuvista Golden Globe-rohmuiksi uumoillaan muun muassa Leonardo DiCaprion tähdittämää The Revenant -elokuvaa, Matt Damonin tähdittämää The Martian -elokuvaa sekä viime vuoden Oscar-voittajan Eddie Redmaynen tähdittämää The Danish Girl -draamaa.

Golden Globet jakaa Hollywood Foreign Press Association (HFPA), joka koostuu Yhdysvalloissa asuvista ulkomaisista toimittajista. 

Palkintogaalaa pidetään yleensä hyvinä suunnannäyttäjinä myöhemmin järjestettävää Oscar-gaalaa ajatellen.

Lue myös:

    Uusimmat