Georgia: Venäjän joukot etenevät kohti Goria

Venäjän joukot etenevät parhaillaan kohti georgialaista Gorin kaupunkia, kertoo Georgian kansallisen turvallisuusneuvoston edustaja. Turvallisuusneuvoston puheenjohtaja Aleksandr Lomaia sanoi georgialaisjoukkojen asettuneen puolustamaan kaupunkia.

Lomaia vahvisti puhelimitse uutistoimisto AFP:lle Georgian joukkojen vetäytymisen Etelä-Ossetian pääkaupungista Tshinvalista. Hänen mukaan georgialaiset ovat käytännössä jo poistuneet Etelä-Ossetian alueelta.

Myös Venäjän armeijan johto on vahvistanut, että Georgian joukot ovat aloittaneet vetäytymisen Etelä-Ossetiasta.

Reutersin kirjeenvaihtaja sanoi nähneensä Georgian joukkoja ja tykistöä kuljettavan sotilaskolonnan poistuvan Etelä-Ossetian alueelta. Georgian presidentin Mihail Saakashvilin kerrottiin myös vierailleen tuntemattomasta syystä Etelä-Ossetian alueella pian vetäytymisuutisen jälkeen.

Venäjä kiistääkin Georgian merisaarron

Venäjän laivasto kiistääkin alustensa saartaneen Georgian mereltä. Sen mukaan Mustanmeren laivaston lippulaiva Moskva sekä hävittäjä Smetlivy saapuivat iltapäivällä venäläiseen Novorossijskin satamaan.

Eilen Venäjän armeijalähteet kuitenkin kertoivat alusten saartaneen Georgian rannikon ja siten pyrkineet estämään Georgian mahdolliset asekuljetukset.

Venäjä on syyttänyt länsimaita ja Ukrainaa Georgian aseistamisesta. Georgiaa se taas on syyttänyt kansanmurhasta Etelä-Ossetiassa. Pääministeri Vladimir Putinin mukaan Venäjä oli velvollisuus puuttua tilanteeseen.

Georgian hallituksen mukaan Venäjä on toimittanut 10 000 sotilasta Etelä-Ossetian konfliktialueelle. Hallitus sanoi myös, että Venäjä on keskittänyt Georgian rajalle panssaroituja ajoneuvoja.

Georgian sisäministeriö on vahvistanut, että Etelä-Ossetian pääkaupunki Tshinvali on venäläisten hallinnassa.

Venäjä pommitti varhain eilen aamulla Georgian pääkaupungin Tbilisin lähellä sijaitsevaa sotilaslentokenttää.

Georgian on ilmoittanut pyytävänsä Yhdysvaltoja välittämään neuvotteluita Venäjän kanssa kriisin ratkaisemiseksi.

Georgian ulkoministeriön mukaan Venäjä on lisäksi valmistelemassa rynnäkköä Abhasiassa sijaitsevaan Kodorin solaan. Kiistellyssä solassa käytiin eilen taisteluita abhaasiseparatistien ja georgialaisten välillä.

Aiemmin tänään Georgiasta irti pyrkivän Abhasian separatistihallinto julisti reserviläisten liikekannallepanon. Hallinto ilmoitti lähettäneensä Kodorin solaan tuhat sotilasta.

Georgian hävittäjiä Etelä-Ossetiassa eilen.

YK ei saanut aikaan julkilausumaa Etelä-Ossetiasta

YK:n turvallisuusneuvosto ei eilen illalla saanut epävirallisessa istunnossaan aikaiseksi julkilausumaa Etelä-Ossetian konfliktista, diplomaattilähteet kertovat. Belgian YK-lähettilään Jan Graulsin mukaan neuvosto tuli siihen lopputulokseen, että yhteisen mielipiteen löytäminen olisi erittäin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.

Turvallisuusneuvosto kokoontuu silti jälleen illansuussa Suomen aikaa käsittelemään kriisiä. Tähän mennessä neuvosto on käsitellyt Etelä-Ossetian taisteluita jo kolmeen otteeseen.

Yhdysvallat vaatii YK:n turvallisuusneuvostoa tuomitsemaan Venäjän sotatoimet Georgiassa. Yhdysvaltain edustajan mukaan maa esittelee asiaa koskevan päätöslauselmaluonnoksen neuvostolle tämäniltaisessa istunnossa.

Ensimmäinen kansainvälinen rauhanvaltuuskunta on myös valmistautunut matkustamaan Georgiaan tunnustelemaan tulitauon mahdollisuutta. Suomen ulkoministeri Alexander Stubb tosin katsoo, että EU:n, Ety-järjestön ja Yhdysvaltain delegaation edellytykset saavuttaa nopea aselepo ovat varsin vähäiset.

Pekingissä vieraileva pääministeri Matti Vanhanen ei halua ottaa kantaa siihen, kuka on syyllinen Georgian kriisiin. Georgian konflikti nousi tänään esille Vanhasen ja Kiinan pääministerin Wen Jiabaon tapaamisessa. Vanhanen ei usko, että Georgian konfliktia voitaisiin rauhoittaa olympialaisten ajaksi.

Venäjä tukee Etelä-Ossetian hallitusta, joka tavoittelee maakunnan itsenäisyyttä Georgiasta. Etelä-Ossetia irtautui Georgiasta 1990-luvun alussa sotatoimien jälkeen.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat