Georgia ehdottaa välitöntä tulitaukoa Etelä-Ossetiaan

Georgian parlamentti on vahvistanut koko maan olevan sotatilassa. Parlamentti antoi tukensa presidentti Mihail Saakashvilin aiemmin päivällä julistamalle poikkeustilalle.

Sotatilalait ovat voimassa 15 päivän ajan. Saakashvilin mukaan poikkeustila oli pakko julistaa, koska Georgia on joutunut Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi.

Presidentti on tarjonnut myös välitöntä tulitaukoa Etelä-Ossetiasta muualle maahan laajenneen konfliktin vuoksi. Saakashvilin mukaan Venäjä on aloittanut laajamittaisen operaation Georgian valloittamiseksi.

Georgian valtion television mukaan Venäjä on laajentanut pommituksia toisen Georgiasta irti pyrkivän alueen, Abhasian puolelle.

Venäjä sanoi aiemmin vallanneensa Etelä-Ossetian pääkaupungin Tshinvalin, mutta Georgia on kiistänyt tiedon. Venäjän maavoimien komentaja sanoo, että taistelut jatkuvat Venäjän rauhanturvaajien koko toiminta-alueen vapauttamiseksi.

Maan ilmavoimien hävittäjät ovat aamupäivän aikana pommittaneet Georgian sotilaskohteita Gorin kaupungin liepeillä. Uutistoimisto Reutersin mukaan ainakin viisi ihmistä kuoli, kun yksi pommeista osui asuintaloon. Venäjä on kiistänyt tiedon siviiliuhreista.

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev painotti aamulla, että Venäjä pyrkii pakottamaan Georgian rauhaan. Ulkoministeri Sergei Lavrov puolestaan sanoi, ettei Venäjä pyri "täysimittaiseen sotaan" Georgian kanssa.

Venäjä arvioi yli 1500 ihmisen kuolleen ja 30 000:n paenneen Etelä-Ossetiasta taisteluiden takia. Tietoja ei ole pystytty vahvistamaan riippumattomista lähteistä.

Aiemmin Venäjä kertoi toimittaneensa lisää joukkoja Etelä-Ossetiaan yön aikana. Uutistoimisto Itar-Tass raportoi, että Etelä-Ossetian pääkaupungin Tshinvalin alueelle oli saapumassa myös venäläisiä erikoisjoukkoja.

Abhasia sanoo hyökänneensä georgialaisjoukkoja vastaan

Abhasian separatistihallinto ilmoittaa aloittaneensa hyökkäyksen georgialaisjoukkoja vastaan kiistellyn Kodorin solan alueella, sanoo Abhasian ulkoministeri.

Abhasian separatistijohtajat kertovat lähettäneensä sotilaskoneita Kodorin alueelle. Abhasian georgialaismielinen pakolaishallitus puolestaan sanoo Venäjän pommikoneiden tulittaneen kahta kylää alueella.

Yön taistelut keskittyivä Tshinvaliin

Viime yön aikana kiivaimmat taistelut keskittyivät Tshinvaliin. Kaupungista on kuultu raskaan tulitaistelun ääniä.

Venäjän mukaan Georgian joukot ampuivat yöllä tykistötulta Tshinvaliin. Georgian televisio näytti kuvamateriaalia, jossa Tshinvali oli raskaan tykistö- ja rakettitulen kohteena. Kokonaisia kortteleita on tiettävästi tuhoutunut kivimurskaksi.

Georgian sisäministeriö puolestaan kertoi, että Venäjän ilmavoimat pommitti yön aikana Georgian pääkaupungin Tbilisin lähistöllä sijaitsevaa Vanzinin lentotukikohtaa. Georgialaisjoukkojen tappioista ei ole kerrottu.

Taistelut Georgiasta irti pyrkivässä Etelä-Ossetiassa levisivät käytännössä täysiksi sotatoimiksi eilisen aikana.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-Itar-Tass)

Lue myös:

    Uusimmat