(Dark Horse/Parlophone 2004, 1976-1992)
The Beatlesin hajoamisen jälkeen George Harrisonin sooloura oli todellista vuoristorataa.All Things Must Pass (1970) oli suuri menestys kaikilla mittareilla; huipputuottaja Phil Spectorin luomat majesteetilliset musiikkimaisemat säestivät hienoja sävellyksiä, joita Harrison oli kerännyt pöytälaatikkoon Beatles-vuosien aikana. Tämän jälkeen alamäki oli kuitenkin jyrkkä. Living in the Material World (1973) onnistui vain puolittain toistamaan edeltäjänsä menestyskaavaa, ja Dark Horse (1974) ja Extra Texture (1975) epäonnistuivat lähes täydellisesti. Ylisyvälliset sanoitukset ja yliraskaat sovitukset yhdistettyinä keskinkertaisiin sävellyksiin tekivät etenkin viimeisestä Apple-albumista todella tunkkaista kuultavaa.
Harrison ei kuitekaan masentunut, vaan perusti oman levy-yhtiönsä ja jatkoi levyjen tekemistä. Dark Horse -levymerkin kaikki Harrison-albumit pari vuotta sitten julkaistua Brainwashedia lukuunottamatta on nyt koottu boksiin bonus-dvd:llä höystettynä. CD:t ovat myynnissä pitkän tauon jälkeen myös erikseen. Myös vuosina 76-92 Harrisonin uralla oli ylä- ja alamäkensä.
Thirty Three & 1/3 (1976)
Dark Horsen ja Extra Texturen trauma ei jäänyt kauaa Beatlesin soolokitaristia vaivaamaan. Masentavan Extra Texturen jälkeen Harrison tuntui löytäneen musiikin tekemisen riemun uudelleen. 33 & 1/3 on riisuttu yliraskaista sovituksista ja liiasta paatoksesta, ja pääsijan ovat saaneet Harrisonin taitava kitarankäyttö ja hyvät laulut. Vaihteeksi levy myös menestyi, etenkin Amerikan mantereella.
Levyn ilmapiiri on pääosin positiivinen, jopa Harrisonia vainonnut plagiaattioikeudenkäynti My Sweet Lord -kappaleesta on kääntynyt meneväksi This Song -ralliksi, missä Harrison pilke silmäkulmassa antaa huutia jokaiseen nuottiin takertuvalle oikeuslaitokselle. Samanlaista positiivisuutta löytyy kappaleessa It's What You Value. Näin hyvätuulista musiikkia Harrison ei ollut tehnyt sitten Beatles-vuosien. Hellä Beautiful Girl ja huikean kaunis Learning How to Love You osoittivat, että Harrison osasi tunteilla myös ilman Phil Spectorin jousiorkesteria ja taustakuoroa. George Harrisonin kurssi oli jälleen nousussa.
George Harrison (1979)
Edelliset neljä levyään itse tuottanut Harrison antoi tällä kertaa tuottajan tahtipuikon Russ Titlemanille. Tuloksena oli Harrisonin parhaiten tuotettu levy sitten All Things Must Passin. Kitaristin omaa nimeä kantava albumi oli selvästi rauhallisempi kuin kolmen vuoden takainen 33 & 1/3. Vauhdikkaimmat kappaleista, kapakkatunnelmainen Soft-Heartet Hana ja Formula-sirkusta ylistävä Faster ovat hyvätuulisia mutta silti varsin maltillisia hullutteluja. Levyn painopiste oli rauhallisemmissa kappaleissa, joissa yksi maailman parhaista slide-tyylittelijöistä sai esitellä taitojaan. Your Love is Forever tarjoaa levyn kauneimmat kitarasoolot ja Dark Sweet Ladyssa Harrison osoittaa kuinka myös akustinen pysyy hyppysissä.
Hittipotentiaalia oli eniten vahvassa Blow Away -kappaleessa, levyn aloittavassa Love Comes to Everyonessa ja vanhan Beatles-klassikon perillisessä Here Comes the Moon. Levyn mielenkiintoisin raita on pehmeä kitarapala Not Guilty, josta Beatles 11 vuotta aiemmin teki lähes sata versiota, ennenkuin se päätettiin jättää pois Valkoiselta tuplalta.
Albumi menestyi vain kohtalaisesti, vaikka se oli All Things Must Passin ohella Harrisonin 70-luvun tasaisin albumikokonaisuus. Tämän jälkeen vuoristorata joutui taas syöksykierteeseen.
Somewhere in England (1981)
John Lennonin kuolema vakavoitti George Harrisonin. Somewhere in England oli raskaampi ja vakavampimielisempi albumi kuin kaksi onnistunutta edeltäjäänsä. Hyvätuulisuus oli tipotiessään kun Harrison nosti lauluissaan syyttävän sormensa levyteollisuutta (Blood From a Clone) ja ympäristöä saastuttavia suuryrityksiä (Save the World) kohti. Kappaleissa Life itself ja Writing's on the Wall Harrison palasi itämaisten uskontojen saarnamiehen rooliin 70-luvun alkupuolen levyjensä tapaan.
Kaiken tämän paasauksen lomassa oli muutama onnistunutkin kappale. Unconsciousness Rules oli Harrisonin parhaita sävellyksiä ja singlenäkin julkaistu Teardrops sisäsi samaa hyväntuulisuutta kuin 33 & 1/3:n parhaat kappaleet. Hong Kong Blues oli yllättävänkin onnistunut Hoagy Carmichael -cover, jonka kepeyttä kaipaisi muihinkin kappaleisiin. Levyn mielenkiintoisin kappale oli John Lennonin muistoksi sävelletty All those years ago, jonka tekoon osallistuivat myös Ringo Starr rumpujen ja Paul McCartney taustalaulun muodossa. Somewhere in England olisi kaivannut Russ Titlemanin kaltaista ulkopuolista tuottajaa, joka olisi pelastanut kappaleet heppoiselta tuotannolta.
Gone Troppo (1982)
Ihan kuin George Harrison olisi havahtunut edellisen levynsä raskauteen ja yritti tällä kertaa tehdä niin kepeän ja helpon levyn kuin mahdollista. Gone Troppo on juuri sitä, iloa, rakkautta ja aurinkoa riemunkirjavassa paketissa.
Sävelkynä vain tuntui Harrisonilta olevan edelleen hukassa. Ainoastaan nimikappale Gone Troppo, Mystical one ja Time Bandit -elokuvassa soinut Dream Away erottuvat tasaisesta massasta. Edeltäjänsä tavoin levyn tuotanto tehtiin vasemmalla kädellä, ja levy painuikin hyvin nopeasti unohduksiin jälkiä jättämättä.
Cloud Nine (1987)
Pieni tauko ja uuden tuottajakumppanin löytyminen tekivät George Harrisonin musiikille ihmeitä. Electric Light Orchestra -guru Jeff Lynne auttoi Harrisonia korjaamaan ne puutteet mitkä vaivasivat kahden edellisen levyn tuotantoa. Elokuvan soundit olivat kirkkaat ja pitkästä aikaa Harrisonin kitaraa ei piiloteta syntikoiden ja muiden kilkkeiden alle. Levy kuullostaa siltä, kuin se olisi kaveriporukalla tehty, mukana ovat Lynnen lisäksi Eric Clapton, Elton John ja Ringo Starr. Levyn tunnelmaa kuvaa hyvin se, että se on soololevyistä ainoa, jonka kannessa on leveästi hymyilevä George Harrison.
Kun tuotanto on kunnossa, ei tarvita kuin hyviä lauluja. Nimikappale Cloud 9 on täydellisyyttä hipova kitarapala, jota seuraa lähes yhtä hivelevä balladi That's What It Takes. Menneitä nostalgisesti muisteleva When We Was Fab kuullostaa siltä, kuin se olisi poimittu suoraan Beatlesin Magical Mystery Tour -elokuvasta. Jeff Lynnen kanssa kirjoitetussa This Is Love -laulussa Harrisonin ääni kuullostaa onnellisemmalta kuin koskaan. Hyvätuulisin kappale on ehdottomasti Rudy Clark -cover Got My Mind Set On You, josta tuli myös suuri singlehitti. Levy on hieno tilinpäätös 80-luvulle; Harrisonin seuraava studioalbumi julkaistiin 15 vuotta myöhemmin, vuosi Harrisonin kuoleman jälkeen.
Live in Japan (1992)
George Harrison ei soolourallaan paljoa konsertoinut. Vuonna 1974 hän kiersi Yhdysvaltoja ja vuonna 1991 Eric Clapton sai suostuteltua ystävänsä yhteiseen Japanin kiertueeseen.
Harrison esitti konserteissa kappaleita soolouraltaan sekä muutaman laulun myös Beatles-sävellyksensä. Turvallisen studioympäristön ulkopuolella Harrisonin lauluääni kuullosti varovaiselta ja epävarmalta, mutta hyvin soittava bändi ja kahden huippukitaristin yhteistyö nostavat saldon ehdottomasti plussan puolelle. Live in Japan on boksissa SACD-muodossa.
---
Kaikki kuusi levyä on nyt remasteroitu ja varustettu bonusraidoilla. Bonusraidat on valitettavasti valikoitu hätiköiden. 33 & 1/3:n ja Cloud ninen julkaisemattomat kappaleet ovat asiallinen ja mielenkiintoinen lisä levyille. Muiden levyjen demoversiot sen sijaan ovat vain tunkkaisia kotinauhoituksia, joista ei mielestäni saa mitään irti. Minä jäin kaipaamaan Harrisonin harvinaisia singleraitoja I Don't Want to Do It (1985) ja Cheer Down (1989), sekä hänen Shanghai Surprise -elokuvassa esittämäänsä The Hottest Gong in Town -kappaletta, josta kuullaan lyhyt näyte bonus-dvd:llä.
75 minuuttinen bonus-dvd on boksin helmi, syy miksi fanit ovat valmiit ostamaan nämä levyt kolmennen kerran (ostettuaan ne ensiksi vinyylinä ja cd:llä 70-80 -luvuilla). DVD:n ensimmäisessä osassa on koottuna Harrisonin tv-haastatteluja eri vuosilta. Levyltä löytyy myös seitsemän musiikkivideota Harrisonin kommentein. Videoista mielenkiintoisimpia ovat Eric Idlen ohjaamat 33 & 1/3 -albumin promopalat, joissa Harrison parodioi itseään vastaan nostettua plagiaatio-oikeudenkäyntiä ja esittelee hulppeaa Friar Park kartanoaan. Myös When We Was Fab sisältää hauskoja oivalluksia. Muut videot ovat jo tavanomaisempaa tavaraa.
DVD:n katsoja pääsee myös Harrisonin Japanin kiertueelle mukaan neljän videonäytteen muodossa sekä tutustumaan Harrisonin säveltämään Shanghai Surprise -elokuvan musiikkiin. Bonus-dvd:n runsaasti kuvitettu kansivihkonen kertaa Harrisonin soolouraa, sen nousuja ja laskuja.
Myös yksittäisten levyjen kansivihkot ovat saaneet sivuilleen lisää kuvia ja monin paikoin Harrisonin omia kommentteja. Ainoa outous vihkosissa on levyjen alkuperäisvuosien pimittäminen. Kaikkien levyjen julkaisuvuodeksi on ilmoitettu 2004, alkuperäisiä julkaisuvuosia ei kerrota missään.
Boksi on tyylikäs tapa koota yhteen Harrisonin soolotuotannon loppupuolisko. Niille, joilla levyt jo on, on 90 euroa liian kallis hinta remasteroinnista ja bonusdvd:stä. DVD:tä ei valitettavasti ole myynnissä erikseen.
teksti: Mikko Suhonen