Israelin viime yönä tekemissä ilmaiskuissa Gazan kaistalle on kuollut 20 ihmistä, sanoo Gazan väestönsuojeluvirasto. Viraston tiedottajan mukaan kuusi kuolleista oli lapsia.
Gazalaisviraston mukaan ensimmäinen iskuista tehtiin hieman puolenyön jälkeen Gazan eteläosassa Khan Yunisissa. Isku osui telttaan, jossa majoittui kodeistaan paenneita ihmisiä.
Hieman myöhemmin Israel iski kaistan pohjoisosassa sijaitsevalle al-Shatin leirille. Leiriin tehdyssä iskussa haavoittui väestönsuojeluviranomaisen mukaan yli 30 ihmistä.
Silminnäkijä kuvailee al-Shatin iskua valtavaksi ja maanjäristyksen kaltaiseksi.
– Se tuhosi talon ja useita lähellä olevia koteja. Marttyyrien (iskussa kuolleiden) ruumiit ja jäännökset olivat hajallaan, Zuhair Judeh sanoo uutistoimisto AFP:n mukaan.
Useita ihmisiä on kateissa iskun jäljiltä. Heidän oletetaan olevan loukussa raunioiden alla, Judeh sanoo.
Yön iskuissa kuolleet olivat kahden eri perheen jäseniä, tiedottaja sanoo.
Israelin armeija sanoo selvittävänsä raportoituja iskuja.
Lue myös: Britannian ulkoministeri vaatii tulitaukoa Gazaan – uhkasi lisätoimilla Israelia vastaan
Netanjahu tapasi taas Trumpin
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tapasi tänään Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin jo toista kertaa Washingtonin-vierailunsa aikana.
Tapaamisen jälkeen Netanjahu ei maininnut mahdollista aseleposopimusta, vaan toisti Israelin tavoitteet varmistaa kaikkien panttivankien vapauttaminen ja kukistaa Hamas.
Israel ja Hamas ovat käyneet viime päivinä Qatarissa neuvotteluja aselevosta välittäjien avulla.
Väestönsuojeluviraston mukaan Israelin eilisissä iskuissa kuoli liki 30 ihmistä.
YK:n erityiskomitea on arvioinut, että Israelin sodankäynnin menetelmät Gazassa täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit.