Gardemeister viimeisen päivän nopein kuljettaja

Toni Gardemeister, Tomi Tuominen, kuva:Tomi Tuominen
Toni Gardemeister, Tomi Tuominen, kuva:Tomi Tuominen
Julkaistu 13.07.2009 09:15

Toni Gardemeister oli nopein Meksikon rallin viimeisenä ajopäivänä.

Sunnuntaina ajettin vain kaksi erikoiskoetta, joista ensimmäisellä Gardemeister ajoi pohja-ajan ja toisella hän oli toinen. Ensimmäisellä EK:lla Tonia vauhditti vedonlyönti viime vuoden tallikaverin kanssa.

- Löimme PG Anderssonin kanssa vetoa päivän ainoan metsä EK:n tuloksesta. PG lähti meidän eteen ja oli odottamassa heti maalin jälkeen. Voitimme PG:n neljällä sekunnilla. PG pyöritti päätään ja nieli tappionsa, kertoi Toni hymyillen kisan päätteeksi.

Kisan viimeisellä yleisö EK:lla pohjat ajoi Daniel Sola ja Gardemeister oli toinen.

Kilpailun voitti itävaltalainen Manfred Stohl ja saman maan Andreas Aigner sijoittui toiseksi.

Kisan erikoista pistelaskentaa kuvastaa se, että tästä huolimatta kisassa viidenneksi sijoittuneen Daniel Solan ja kymmenenneksi sijoittuneen Xavier Ponsin edustama Espanja voitti Rally of Nations kilpailun.

(MTV3)