Rallikuljettaja Toni Gardemeister palaa rallin maailmaan IRC –sarjan rallissa Kanarian saarilla. IRC:n toisessa osakilpailussa Gardmeister ajaa Skoda Fabia S2000:lla.
- Onhan tämä aika haastavaa, sillä saimme auton vasta sunnuntaina Kanarialle. Ehdin ajaa testiä 20 kilometriä ja tänään shakedownissa kertyi lisää 13 kilometriä. Teimme jousiin ja lukkoihin muutoksia, joilla saimme auton aika mukavaksi ajaa, Gardemeister kertoi.
Suomalaisen ohjelmassa on kahdeksan IRC-sarjan osakilpailua. Skoda Fabia S2000:n valkealalainen on hankkinut omistukseensa. Gardemeister pyörittää rallitoimintaansa omalla yhtiöllään, niinpä 36-vuotiaalle kokeneelle rallikuljettajalle on tarjolla sekä tallipäällikön että kuljettajan roolit. Kartanlukijana hänellä on Tapio Suominen.
- Kiirettä on pitänyt ja verenpainekin noussut, kun auto meinasi myöhästyä koko rallista. Ehdimme saada auton viimeiseen mahdolliseen lauttaan ja paperisota vei vielä oman aikansa. Paljon on tullut uutta oppia ja opiskeltavaa riittää, kun hommia on monenlaisia. Puhtia kyllä riittää, kun kyseessä on oma projekti, Gardemeister vakuutti innoissaan.
Perjantaina alkavan rallin suhteen Garde on odottavalla kannalla, sillä oma 10 hengen tiimi on ensikertaa liikkeellä. Kaikilla on vielä opeteltavaa ja Skodakin on uusi tuttavuus.
- Saimme mukavasti apua Skodan tehtaan insseiltä jousien ja lukkojen muutoksissa. Meidän tiimin mekaanikot ovat ehtineet nyt tutustua autoon joka puolelta ja kaikki vaikuttaa olevan kunnossa rallia varten. Käytännön rooleissa vähän vielä haetaan omia paikkoja, Gardemeister kommentoi tallipäällikön ominaisuudessa.
- Pojat ovat pyytäneet meikäläistä rauhoittumaan. Tänään olen paremminkin vain istuskellut huoltoteltan nurkassa ja antanut muiden touhuta, Gardemeister naureskeli.
Kanarian saarten asvalttiteitä Gardemeister pitää haastavina. Tiet ovat hänen mukaansa hyväpintaisia, mutta vaikeita nuotittaa. Samaa nuottia on paljon, vaikka mutkat ovat hiukan erilaisia. Gardemeisterin havainnon mukaan yleisöä ralli tuntuu keräävän sankoin joukoin
- Hieno fiilis olla taas mukana kuvioissa ja täällä tuntuu olevan oikea rallitunnelma. Katsotaan sitten huomenna miten ralli meidän kohdalta kulkee, Gardemeister sanoi rallin aattona.
Kanarian saarten kaksipäiväinen ralli alkaa perjantaina, jolloin on ohjelmassa kahdeksan erikoiskoetta.
(MTV3)