Ruoan laatu ja maku ratkaisevat, mihin ravintolaan suomalaiset suuntaavat syömään. Ruoan laatu on erittäin tärkeä ravintolan valintakriteeri noin 65 prosentille ulkona syövistä kuluttajista, kertoo Suomen Gallup Markkinatutkimuksen tekemä selvitys. Etenkin naiset korostavat myös palvelun ystävällisyyden ja ravintolan siisteyden merkitystä ruokapaikan valinnassa. Miehet puolestaan painottavat hieman naisia enemmän edullista hintatasoa, palvelun nopeutta ja ravintolan sijaintia.
Viime syys-lokakuussa tehtyyn ravintolaruokailun trenditutkimukseen osallistui noin 1500 kuluttajaa eri puolilta maata. Tutkimuksen tilasi Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto ry, joka teettää sen vuosittain. Tutkimuspäällikkö Heikki Lankinen SHR:stä toteaa, että trenditutkimuksen mukaan pitkään jatkunut hampurilaisravintoloiden suosion kasvu näyttää nyt pysähtyneen. - Pizzeriapuolella kulutus on jo aiemmin kääntynyt laskuun, hän huomauttaa. Vastaavasti varsinaisten ruokaravintoloiden suosio ruokailupaikkana on lisääntynyt hieman edellisvuodesta.

