Futismatsi päättyi kaaokseen: 16 ulosajoa joukkotappelusta

Julkaistu 29.10.2012 19:40

MTV3-Reuters

Wanderers ja Juventud päätyivät 3-3-tasatulokseen Uruguayn jalkapalloliigan ottelussa sunnuntaina, mutta päätösvihellyksen jälkeen kenttä muuttui sotatantereeksi Montevideossa.

Tunteet nousivat pintaan, kun Wanderersin pelaajat katsoivat, että heille olisi pitänyt antaa rangaistuspotku ottelun lopussa. Siitä syntyi joukkotappelu, jossa joukkueiden pelaajat löivät ja potkivat toisiaan. Levottomuudet levisivät myös katsomon puolelle.

Erotuomari jakoi kahakasta 16 punaista korttia, kahdeksan molemmille joukkueille. Ottelussa nähtiin yhteensä 17 ulosajoa, sillä Wanderersin keskikenttäpelaaja Diego de Souza oli poistettu kentältä avausjakson lopussa.

- Asiat riistäytyivät käsistä, koska ottelun aikana ei ollut tapahtunut mitään. Tällaisia tilanteita ei voi sallia, ja olemmekin pahoillamme tapahtuneesta, Wanderersin varapuheenjohtaja Gaston Inda sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo