USA 2006. Ohjaus: Steven Shainberg. Käsikirjoitus: Erin Cressida Wilson – Patricia Bosworthin kirjasta. Tuotanto: Laura Bickford, Patricia Bosworth, Andrew Fierberg, William Pohlad, Bonnie Timmermann. Kuvaus: Bill Pope. Leikkaus: Kristina Boden, Keiko Deguchi. Pääosissa: Nicole Kidman, Robert Downey Jr, Ty Burrell, Harris Yulin, Jane Alexander. Kesto: 125 min.
Nicole Kidman on estynyt ekshibitionisti valokuvaajalegenda Diane Arbusin mieltymyksiä kuvittavassa elokuvamuotokuvassa. Fur ei siis kerro suoranaisesti Arbusin elämänvaiheista, vaan se julistautuu kunnianosoitukseksi hänen henkilölleen ja taiteelleen.
Steven Shainbergin ohjaama ja Erin Cressida Wilsonin käsikirjoittama elokuva on niin surkea floppi, että sen nimeäminen "kunnianosoitukseksi" on omiaan saamaan Diane Arbusin (1923–1971) kääntymään haudassaan. Fetisistinen Fur kertoo mitä ilmeisimmin enemmän tekijöistään kuin konsanaan sinänsä kiehtovasta kohteestaan. Kaksikon edellinen elokuva Secretary (2002) käsitteli muuten sekin fetisismiä.
Kidman tulkitsee Diane Arbusia ujosteleviin maneereihinsa turvautuen. Eletään virtaviivaista 50-lukua ja pikkuvaimo työskentelee valokuvaaja-aviomiehensä assistenttina. Allan Arbusin studio keskittyy etupäässä Dianen upporikkaiden ökyvanhempien tavaratalon mainoskuvauksiin. Yläluokkainen turkisloisto kiihdyttää ahdistuneen tyttären mieltä, jolla olisi paljon mielekkäämpääkin askarreltavaa. Kerrosta ylemmäksi on nimittäin muuttanut salaperäinen muukalainen, joka ulkosalla peittää visusti kasvonsa.
Diane tutustuu uuteen naapuriinsa verukkeella, että hän haluaa ottaa tästä valokuvan. Kiinnostus on välittömästi molemminpuolinen. Lionel Sweeney (Robert Downey Jr) toivottaa vieraan tervetulleeksi ja paljastaa tälle salaisuutensa: mies kärsii hypertrikoosista, ylettömästä karvankasvusta. Eikä kyse olekaan mistä tahansa välimerellisestä vartalokarvoituksesta, vaan lumimiesmäisestä kokoturkista. Suurimman osan aikaa Downey Jr muistuttaakin erehdyttävästi Chewbaccaa.
Fur on outo romanssi, joka yhdistelee Diane Arbusin omaleimaisen tuotannon teemoja pöhkön juonen käänteisiin. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että leffa pursuaa kääpiöitä, jättiläisiä, raajattomia ja rakkauden ammattilaisia. Siis friikkejä, alleviivaavat Shainberg ja Wilson. Lopputulos on tahattoman koominen ja tekotaiteellinen hölmöily, joka jättää kylmäksi sekä Diane Arbusin tuntevat että häntä tuntemattomat katsojat. Fur ei palvele siis yhtään ketään.
Vuonna 1971 omin käsin päivänsä päättänyt Diane Arbus on siinä määrin mielenkiintoinen henkilö, että hän ansaitsisi kyllä elokuvan. Aiheeseensa oikeasti perehtyneen, hyvän elokuvan! Sitä odotellessa kannattaa tutustua valokuvaajan rikkaaseen tuotantoon, joka keskittyi kyseenalaistamaan kaiken yleisesti normaalina pidetyn. Arbus kuvasi eritoten yhteiskunnan poikkeavia väliinputoajia, mutta myös nk. tavallisia ihmisiä, joskin hänen puitteensa ja painotuksensa olivat jälkimmäistenkin kohdalla aina hyvin omintakeiset. Hänen elävä tuotantonsa on tuhatkertaisesti Shainbergin lapsellista ja läpeensä neuroottista fantasiaa mielenkiintoisempi tutustumiskohde.
Teksti: Outi Heiskanen