Frida Lyngstad 76 vuotta! Abba julkaisi nostalgisen videon laulajattaren kunniaksi – näin hän on muuttunut vuosien varrella
Frida Lyngstad täyttää kunnioitettavat 76 vuotta.
Ikonisen Abba-yhtyeen laulaja Anni-Frid "Frida" Lyngstad juhlii 15. marraskuuta merkkipäiväänsä, sillä legendaarinen laulaja täyttää kunnioitettavat 76 vuotta.
Juhlapäivän kunniaksi Abba julkaisi virallisella Instagram-tilillään nostalgisen videon menneiltä vuosilta. Videolla nähdään Lyngstadin tyylejä vuosien varrelta sekä kuullaan pätkiä Abban tunnetuista kappaleista kuten Fernando, Money money money ja Knowing me knowing you.
– Hyvää syntymäpäivää Frida! julkaisussa kirjoitetaan.
Lyngstad muistetaan Abban ajoilta ennen kaikkea valovoimaisena esiintyjänä. Hän on laulajauransa lisäksi tehnyt runsaasti hyväntekeväisyyttä ja suunnitellut vaatteita.
Julkisuudessa Lyngstad ei kuitenkaan ole viihtynyt vuosiin, eikä esimerkiksi Abban paluukaan ole saanut häntä innostumaan medialle puhumisesta.
Abban nousu maailmanmaineeseen alkoi vuonna 1974, kun se voitti Brightonissa Britanniassa järjestetyt Euroviisut kappaleellaan Waterloo. Saavutus oli yllättävä, sillä edellisenä vuonna yhtye ei ollut onnistunut edes pääsemään Ruotsin viisukarsintojen finaaliin.
Yhtye ilmoitti vuonna 1982 jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle, mutta ei sen jälkeen palannut yhteen ennen tätä vuotta lukuisista houkutteluyrityksistä huolimatta.
Abban albumeja on myyty aikojen saatossa yli 400 miljoonaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää