Fotoliikkeet siirtyvät digiaikaan kuvapalveluiden turvin

Digiaikaan siirtyminen merkitsee muutosta koko valokuvausalalla. Suomen Fotokauppiaat uskovat, että erikoisosaamisella ja -palveluilla pärjää myös jatkossa. Valokuvausliikkeet ovat pitäneet pintansa sekä digikamera- että kuvakaupassa, arvioi Fotokauppiaiden puheenjohtaja Hannu Ikonen. Hän uskoo ihmisten tulevaisuudessakin haluavan palveluja, joita ei periaatteessa saa muualta kuin fotokaupasta. Ikosen tietojen mukaan enemmistö digikameroista myydään Suomessa yhä fotoerikoiskaupan kautta. Samoin kuvakaupassa alan liikkeiden markkinaosuus on pysynyt viime vuodet ennallaan, eikä sitä ole enää menetetty muille kaupoille tai postimyynnille.

-Suomalainen fotokauppa on viime vuosina investoinut aika paljon kuvan valmistukseen. Digitaalisista otoksista pystytään valmistamaan valokuvia jopa tunnissa. Tämä vahvistaa fotokaupan asemaa, Ikonen sanoo.

Valokuvaustaidot yhä tarpeen

Valokuvausliikkeet ovat alusta alkaen olleet aktiivisesti mukana digikamerakaupassa. Ikosen mielestä liikkeiden etu on valokuvauksen osaaminen, sillä kaikkien kameroiden käyttö vaatii perustiedot ja -taidot.

-Fotokaupassa sen sektorin asiantuntemus on hyvin vahva, mitä uskoisin asiakkaiden arvostavan. Kun fotokaupasta ostaa digikameran, niin sillä opetetaan myös kuvaamaan, Ikonen selittää. Hän vahvistaa Valokuvausalan Tuonti- ja Tukkuliikkeiden tiedot, joiden mukaan digikameroista parhaiten käyvät kaupaksi hieman kalliimmat laitteet. Asiakkaat arvostavat etenkin kuvan laatua.

-Enemmistö digitaalikameroista menee vielä toistaiseksi työkäyttöön, jolloin niiltä vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia. Silloin ei osteta halvinta vaihtoehtoa. Entistä enemmän digikameroita ostetaan myös omaksi kameraksi, Ikonen sanoo. Kameran hintaan vaikuttaa sen resoluutio, ja sen myötä kuvan laatu. Esimerkiksi minimiresoluutio, jolla pystytään tekemään 20x30 sentin kokoisia valokuvia, on kaksi miljoonaa pikseliä. Miljoonan pikselin kameralla voidaan ottaa kohtuullisia kymppikuvia, joiden laatu ei kuitenkaan kestä suurentamista. Kahden miljoonan pikselin laitteen saa tällä haavaa 300-400 eurolla. Edullisimmat digikamerat maksavat noin 200 euroa.

Valokuva kestää

Digikuvien teettämisen valokuviksi toivotaan työllistävän fotoliikkeitä jatkossakin. Suomen Fotokauppiaiden jäsenkyselystä selviää, että palvelu oli jo keväällä tarjolla kaikilla suuremmilla paikkakunnilla.

-On tärkeää, että ihmiset ymmärtäisivät tulosteen ja valokuvan eron, Ikonen sanoo. Hänen mukaansa tulosteen kestoikää ei kukaan voi määritellä, ja se arvioidaan kuukausista muutamiin vuosiin. Valokuvalle materiaalin valmistajat antavat 150-200 vuoden kestoiän. -Jos ihmiset haluavat kuvia säilyvän jälkipolville, niin digikuvat täytyisi tehdä oikeiksi valokuviksi, Ikonen painottaa.

Hän muistuttaa, ettei digikameran muistikorteista jää negatiivia. Tietokoneen kovalevylle tallennetut kuvat voivat tuhoutua vahingossa tai tahallaan. Cd-levykään ei ole ikuinen ratkaisu, koska datan arvioidaan säilyvän siellä vain joitakin kymmeniä vuosia. Fotokauppiaat laskevat, että itsetulostettu kuva on selkeästi kalliimpi kuin oikea valokuva. Hintaero tulee tulostuspaperista ja musteesta. Digi- ja filmikamerakuvan teettäminen fotoliikkeissä on suunnilleen saman hintaista.

Seuraavaksi videokamera

Digikameroiden jälkeen ala odottaa digitaalisia videokameroita. Niillä voidaan sekä kuvata liikkuvaa kuvaa että ottaa hyviä yksittäiskuvia. -Se on trendi, joka on kehittynyt selkeästi koko ajan. Tavallaan kaksi tuotetta ovat lähentyneet toisiaan, Ikonen kuvailee. Eilen saapui kauppoihin Nokian ensimmäinen kuvapuhelin. Tuotteiden tuloa on Fotokauppiaissa seurattu mielenkiinnolla, sillä ne saattaisivat sopia myös valokuvausliikkeiden valikoimiin. -Pystymme tekemään näiden kännykköjen muistikorteilta kuvat ihan samallalailla kuin muidenkin digitaalisten kameroiden muistikorteilta. Minun tietääkseni niitä ei ainakaan meillä ole vielä tullut yhtään tehtäväksi, sanoo Ikonen. Hän johtaa Tampereella toimivaa Foto Video Kallioniemeä.

Digikamerat yleistyvät vauhdilla

Yhä useampi ostaa kameransa digitaalisena. Valokuvausalan Tuonti- ja Tukkuliikkeiden tilastojen mukaan digikameroita myytiin viime vuonna noin 37 000 kappaletta, mikä on yli kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Vaikka kasvuvauhti on huimaa, digikameroiden myynti viime vuonna oli alle viidennes koko kameramyynnistä. Perinteisiä filmiä käyttäviä kameroita myytiin noin 180 000 kappaletta. Filmikameroiden myynnin ennustetaan laskevan kuluvana vuonna noin kymmenen prosenttia.

Valokuvausalan Tuonti- ja Tukkuliikkeiden hallituksen jäsen Timo Teräväinen uskoo kuitenkin, että filmiä käyttäviä kameroita myydään vielä pitkään. Selitys piilee niiden helppokäyttöisyydessä, hyvässä hinta-laatu -suhteessa sekä kaikkialla saatavissa filmi- ja kuvapalveluissa.

Digikamerat eivät kansainvälisesti vertailtuna ole rantautuneet Suomeen kovinkaan nopeasti. Esimerkiksi Norjassa myytiin viime vuonna jo noin 85 000 digikameraa. Suomessa myynnin ennustetaan tänä vuonna nousevan 55 000:een. Teräväisen mukaan siihen todennäköisesti ylletään, koska kamerakauppa on käynyt vilkkaana. Myyntiä vauhdittaa uusien mallien entistä paremmat ominaisuudet sekä kameroiden pienentyminen ja halventuminen. Vaikka hintataso ei ole laskenut, hinta ei vaikuta olevan tärkein kriteeri ostohetkellä. Esimerkiksi tammi-maaliskuussa myydyistä digikameroista yli puolet oli 500-800 euroa. Myyntitilastot kertovat kameranostajien arvostavan kuvan laatua, joka riippuu kameran pikselimäärästä. Yli puolet alkuvuonna myydyistä kameroista on varustettu 2-3 miljoonan megapikselin CCD-kennolla.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat