Ford ei aio luopua Volvosta

Ford on joutunut tappiokierteeseen monen muun tavoin japanilaisten valmistajien vallatessa markkinoita. Ford myi luksusauton Aston-Martinin aiemmin tänä keväänä.

Yhdysvaltalainen autonvalmistaja Ford kiistää laittaneensa ruotsalaista Volvoa myyntilistalle. Myynnistä alettiin huhuta, kun eilisen Göteborgs Posten ja viime perjantain Financial Times kertoivat Fordin olevan myymässä Volvoa saksalaiselle autonvalmistajalle BMW:lle.

Fordin tiedottajan mukaan yhtiö ei kuitenkaan ole neuvottelemassa Volvosta BMW:n eikä minkään muunkaan autonvalmistajan kanssa. Hän kertoo asiasta uutistoimisto Bloombergille.

Myyntihuhut saivat pontta myös Fordin viime aikojen huonosta taloudellisesta menestyksestä. Ford on kotimaisten kilpailijoidensa tavoin joutunut tappiokierteeseen japanilaisten valmistajien vallatessa markkinaosuuksia Pohjois-Amerikassa. Yhtiö teki historiansa pahimman tappion viime vuonna, jolloin tulos rysähti noin kymmenen miljardia euroa miinukselle. Alkuvuonna tappio oli yli 200 miljoonaa euroa.

Keväällä Ford myi luksusauto Aston-Martinin. Volvo kuuluu Fordissa samaan yksikköön kuin Jaguar ja Land-Rover. Ford osti Volvon vuonna 1999 noin 4,8 miljardilla eurolla.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat