Fitnesskisoissa menestynyt Jutta Gustafsberg ei osaa enää kuvitella elävänsä laskematta jokaista suupalaansa.
– Kokeilin kuvausmatkalla syödä seisovasta pöydästä ja ottaa pari drinkkiä, mutta ei se ole enää minua varten. Olen valmis vaikka vähän kärsimään sen eteen, mitä peilistä näkyy. Hirveän vaikea olisi kuvitella paluuta enää muuhun kuin fitnesselämään, Jutta pohtii.
Hän kertoo kuitenkin saaneensa kroppaansa kiloja kesäaikaan, kun luisti hieman pilkuntarkasta ruokavaliostaan.
– Nyt onkin edessä kurinpalautus. Tunnen muutenkin oloni aika isoksi, koska palattuani hiilihydraattipitoisempaan ruokavalioon tiukan dieetin jälkeen lihakset kasvavat helposti.
Jutta ei tällä hetkellä suunnittele fitnesskisoihin osallistumista, mutta tulevaisuudesta ei tiedä.
– Tilanne on vähän fifty-sixty. Tekisi ehkä mieli lähteä vielä kisaamaan, mutta sitten pitäisi olla vielä parempi kuin viimeksi. En ole poissulkenut sitä mahdollisuutta, mutta ei juuri nyt.
Tällä hetkellä hän keskittyy valmentamaan muita Go Fat Go -projektinsa tiimoilta. Tällä hetkellä mukana on jo 6 000 suomalaista.
– Kyllä huomaa, että kesällä on syöty, dokattu ja pylleröidytty, kun laihdutushaluisia ihmisiä on niin hirveästi, Jutta iloitsee.
(MTV3–ANULIINA TULLA)