Finlandia palkinnon saanut Ulla-Lena Lundbergin romaani Jää saa ensi-iltansa tänään Kansallisoopperassa.
Sävellystyön tehnyt Jaakko Kuusisto on viettänyt paljon aikaa saaristossa, joten hän tietää, miten jää soi.
– Jään perussointi on ihmisläheinen, mutta sellainen, jossa on se uhka. Se vaaraelementti on jo alusta asti mukana, hän kertoo.
Ulkosaaristossa asunut säveltäjä Kuusisto on tietoinen ihmisen ja luonnon välisen konfliktin korostumisesta ääriolosuhteissa.
Jää-oopperassa, kuten usein myös elämässä, kaikki on ensin hyvin: uudesta papista, Petteristä, tulee saarilla nopeasti pidetty.
Perhe kasvaa ja arkea eletään, mutta lopulta jää pettää.
– Oopperan tunnehuipentuma, se psykologinen tähtäin on siinä hetkessä, kun Petteriä ei enää ole. Kyllä sen loppuratkaisun säveltäminen otti itseasiassa koville. Se on todella haastavaa antaa omalla musiikillaan soivaa asua repivälle surulle, mistä siinä lopulta sitten on kyse, paljastaa Kuusisto.
Petterin vaimo Mona tajuaa menetyksensä suuruuden liian myöhään. Kuusisto nostaa esille toisenkin hänelle tärkeän asian oopperasta.
– Yhtä lailla tärkeää siinä on se selittämätön. Se toinen maailma, joka aina välillä yrittää puuttua tapahtumien kulkuun. Se kiehtoo erityisesti säveltäjää. Siinä ei olla minkään konkreettisen kanssa tekemisissä, vaan sen voi säveltää melkein miten tahansa, pohtii Kuusisto.
Kuusisto sanoo ihailevansa sitä, miten Lundberg kirjoittaa.
– Lundberg kirjoittaa tavattoman hienoa tekstiä. Minulle jäi mielihyvä, että sai lukea kertomuksen paikasta, joka on itselle tärkeä, vaikka oma elämäni on toisenlainen ja itse viivyin ulkosaaristossa sijaitsevassa Utössa vain hetken. Kirja antoi merkitystä myös omille kokemuksilleni.
Kuusistoon vaikutuksen tekivät erityisesti oopperan viimeiset sanat.
– Suuressa kuvassa Petterin kuolemalla ei ollut merkitystä. Mona lapsineen lähtee pois ja uusi pappi tulee. Saarella kerrotaan jonkin aikaa tarinaa Petteristä – kunnes kaiken peittää jää. Se on iso ajatus, päättää Kuusisto mietteliäänä.
