Finanssivalvonta pitää huolestuttavana sitä, että sosiaalisen median keskusteluissa pyritään manipulaativisesti vaikuttamaan osakekursseihin, sanoo Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen.
Finanssivalvonnalle on tullut viime aikoina aiempaa enemmän yhteydenottoja koskien sijoituskeskustelua sosiaalisessa mediassa. Yhteydenotot ovat liittyneet muun muassa siihen, milloin sosiaalisen median keskustelussa kyse voi olla kurssimanipulaatiosta.
Alkuvuodesta muun muassa Gamestopin ja Nokian osakkaiden arvoa vauhditettiin Reddit-sivuston Wallstreetbets-palstan masinoidussa ostokampanjassa. Esimerkiksi Gamestop-yrityksen osakkeiden arvo nousi ensin huimasti ja laski sitten rajusti, jopa 80 prosenttia.
– Manipulaation muotoja on monia, mutta keskeistä on, että johtaa muita harhaan toiminnallaan, Tuominen sanoi Finanssivalvonnan lehdistötilaisuudessa tiistaina. Manipulaatiokielto koskee kaikkia henkilöitä, ja rikkomuksista on säädetty rikoslaissa.
– Sijoittajien yhdessä organisoimat, osakkeen hintaan vaikuttavat toimet voivat olla manipulaatiota – kehottaisin aktiivitoimijoita tässä varovaisuuteen, jotta he eivät joutuisi meidän asiakkaiksi eli tutkinnan kohteeksi, Tuominen sanoi.
"Voi syyllistyä rikokseen"
Finanssivalvonnan pääomamarkkinoiden valvonnan osastopäällikkö Armi Taipale taas totesi, että vähittäissijoittajien tulee ymmärtää riskit.
– On tärkeää, että yksittäiset vähittäissijoittajat, jotka osallistuvat keskusteluihin sosiaalisessa mediassa, ymmärtävät myös riskit. Henkilö voi itse syyllistyä rikokseen, jos lähtee manipuloimaan tietoisesti yhtiöiden kurssia. Siinä mielessä sijoittajien tulisi olla myös tarkkoja, millaista oma käytös ja heidän antamansa suositukset ovat.
