Fernando Alonsolta vuolasta ylistystä Valtteri Bottaksen uhkaajalle: "Tuollaisesta vaikuttuu aina"

Alpinen konkarikuljettaja Fernando Alonso ylistää vuolaasti Williamsin brittilupaus George Russellia.

Kolmatta kauttaan F1:ssä ajavaa Russellia on jo pitkään pidetty yhtenä lähtöruudukon lupaavimmista kuljettajista. Brittikuljettaja onkin pystynyt venymään Williamsin ratissa yllättävänkin koviin suorituksiin, vaikka auto onkin F1:n kehnoimpien joukossa.

Russell on tällä kaudella onnistunut ajamaan itsensä toiseen aika-ajo-osioon kuusi kertaa. Brittilupauksen ajosuoritukset ovat tehneet suuren vaikutuksen Fernando Alonsoon.

– Olen ehdottomasti todella vaikuttunut. Sanoin jo viime vuonna, että hän on ollut todella vaikuttava Williamsilla, Alonso toteaa Planet F1:n mukaan.

Alonso myöntää seuranneensa Russellin pirteitä otteita jo pidemmän aikaa. Williamsistaan kaiken irti saava nuorukainen on hurmannut espanjalaiskonkarin lähes joka viikonloppu.

– Tiedämme hyvin, ettei se ole kovinkaan kilpailukykyinen paketti. Se on parempi tänä vuonna, mutta ei kahdella edelliskaudella. Siitä huolimatta hän veti hihastaan jotain spesiaalia joka viikonloppu. Sitä oli kiva katsoa kotona. Tuollaisesta vaikuttuu aina, Alonso hehkuttaa.

Russellin sopimus Williamsin kanssa päättyy tämän kauden päätteeksi. 23-vuotiasta nuorukaista on viety huhuissa vahvasti Mercedeksen ohjaksiin ensi kaudeksi.

Lue myös:

    Uusimmat