Feng shuita pikkunikseillä

Feng shui on ikivanha kiinalainen kaupunkisuunnittelu-, arkkitehtuuri- ja sisustussuunnittelumenetelmä. Perusajatus feng shui -uskomuksissa on, että sopivalle paikalle oikealla tavalla rakentaminen tuo onnea ja menestystä elämään.

Toisin sanoen kodin sisustuksen tulee olla tasapainossa ja oikealla tavalla toteutettu, jotta kodissa on hyvä olla ja elää. Tasapainoinen kodinsisustus sekä oikealle paikalle rakennettu koti vaikuttavat onneen ja menestykseen.

Feng shui – tuulivesi

Lyhyesti käännettynä feng shui on suomeksi tuulivesi. Itse feng shui tulee sanoista zang feng ja te shui, jotka puolestaan tarkoittavat rauhoittaa tuulta ja hankkia vettä.

Kotia ei siis sovi rakentaa kovin tuuliselle tai jyrkälle paikalle, sillä tuuli hajottaisi kerääntyvän energian ja rauhalliset vesivirtaukset ovat suosiollisia energian kasautumiselle. Kodin sisustuksen tulee olla mahdollisimman tasapainoisesti ja harkitusti rakentunut, jotta lopputulos olisi rauhallinen ja sopusointuinen.

Moni suomainenkin haluaa nykyisin sisustaa kotinsa feng shui -oppien mukaisesti. Tietoa sisustukseen vaadittavista opeista voi hankkia chin-liikkeistä (katso edempänä), lehdistä, kirjoista ja sisustusohjelmista.

Feng shui -sisustustyyleistä järjestetään myös luentoja. Oppeja sisäistäessä on hyvä säilyttää myös puhdas maalaisjärki eli toteuttaa neuvoja vain tarpeeksi katsomallaan tavalla.

Chi-elämänenergia

Feng shui -suunnittelulla tavoitellaan täydellistä harmoniaa eli chin vapaata ja esteetöntä virtausta. Monet neuvoista ovat hyvin järkeenkäypiä ja itsestään selviä, mutta joukkoon mahtuu myös hieman mystisempiäkin neuvoja.

Koti tulisi aina pitää mahdollisimman siistinä ja kaikki rikki menneet tavarat, vaatteet ja astiat tulisi heittää pois rikkomasta chin vapaata virtausta. Näiden lisäksi kotia tulisi tuulettaa hyvin ja kaikki elävät kasvit tulisi hoitaa mahdollisimman hyvin, jotta ne näyttäisivät elinvoimaisilta ja vihreiltä.

Mikäli kodista ei jo entuudestaan löydy tarvittavaa määrää peilejä, sinne olisi hyvä hankkia niitä, jotta kodin tiloista saataisiin entistä avaramman näköisiä. Peilien tulee aina olla kokonaisia, sillä palapeili rikkoo ihmisen eheyttä.

Myös asunnon valaistukseen ja värimaailmaan on syytä kiinnittää huomiota. Muun muassa makuuhuone tulisi sisustaa mieluummin tummilla kuin vaaleilla väreillä, ja valaistuksen tulisi olla mahdollisimman himmeä.

Muita pieniä sisustusvinkkejä on WC-pöntön kannen alhaalla pitäminen. Sukulaisten kuvia ei ole mielekästä ripustaa vastapäätä WC:n ovea. Lisäksi jokaisen siivouskerran jäljiltä tulee korjata kaikki siivousvälineet takaisin kaappeihin, suljettujen ovien taakse.

Kodin tulee siis pysyä siistinä ja huoliteltuna. Tavaroiden on tärkeätä olla siellä minne ne kuuluvat.

Tasapainoinen sisustus

Tasapainoisessa kodissa on täysin levollinen olotila. Jokaisen kodin yksityiskohdan tulisi olla tasapainossa keskenään, ja jokaisella huonekalulla ja esineellä tulisi olla tehtävänsä. Kun kodin sisustus on tarkkaan harkittu ja kaikki turha on poistettu häiritsemästä energian kulkua, sisustus on tasapainossa.

Vaikka feng shui on kiinalainen oppimenetelmä, pätee sen perusajatus samalla tavalla kaikissa kulttuureissa: Hyvinvoinnille on tärkeää nauttia jokapäiväisestä elämästä ja tuntea olonsa turvalliseksi ja mukavaksi juuri siinä ympäristössä, jossa asuu ja elää.

Kun sisustus on kauniisti ja tasapainoisesti toteutettu, se vaikuttaa automaattisesti viihtyisyyteen sekä mielialaan ja sitä kautta laajemminkin onnellisempaan elämänlaatuun.

Teksti: Johanna Tamminen / Mediafocus
Kuvat: Asko, Marimekko, Värisilmä

Lue myös:

    Uusimmat