F2-kisassa karmea kolari – kaksi kuljettajaa sairaalaan

Formuloiden korkeimmassa junioriluokassa, F2-sarjassa nähtiin raju kolari sunnuntaina. F1-lupauksen Theo Pourchairen auto hyytyi ruudukkoon ja Enzo Fittipaldi törmäsi häneen rajulla tavalla.

Pourchaire ei saanut autoaan liikkeelle, mikä johti siihen, että takana tulleet autot lähtivät väistämään häntä.

Takajoukosta liikkeelle lähtenyt Fittipaldi ei tässä onnistunut. Brasilialaislupaus ajoi vauhdilla päin Pourchairen autoa.

Saudi-Arabian sunnuntain kisa keskeytettiin lähes välittömästi kolarin jälkeen.

Paikalle tuotiin ambulanssi.

Sosiaaliseen mediaan jaettujen tietojen mukaan Pourchaire ja Fittipaldi olisivat nostaneet peukkua ylös hoitotoimenpiteiden yhteydessä. Saksan Sky kertoo, että molemmat kuljettajat ovat tajuissaan ja he ovat matkalla sairaalaan.

Video kolarista näkyy jutun yläreunasta.

Kolarissa mukana ollut Pourchaire kuuluu Sauberin juniorikuljettajien akatemiaan. Hänen nimensä oli aiemmin syksyllä esillä, kun Alfa Romeo etsi toista kuljettajaa Valtteri Bottaksen rinnalle.

Fittipaldi on puolestaan entinen Ferrarin akatemiakuljettaja.

Sunnuntain F2-kisa myöhästyi jo ennen lähtökolaria, kun Saudi-Arabian katuradan betonimuurin palasia jouduttiin vaihtamaan.

Kisa katkesi ennen aikojaan, kun radalle tuotiin uudestaan punaiset liput. Kisaa ei enää jatkettu tämän jälkeen.

Illan F1-osakilpailun on määrä alkaa Suomen aikaan kello 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat