F1 Powerboat ensi kaudella MTV3-kanavilla

Julkaistu 14.03.2008 13:10(Päivitetty 14.03.2008 13:17)

MTV3-kanavien vahva moottoriurheilupaketti vain vahvistuu, sillä F1 Powerboat otetaan mukaan kanavien ohjelmistoon.

F1 Powerboat -sarjaa ajetaan ympäri maailmaa, mutta tänä vuonna kilpaillaan myös Lahdessa. Maailman nopein kansa jyllää myös F1 Powerboat -sarjassa, sillä Suomen Sami Seliö lähtee uuteen kauteen maailmanmestaruuden puolustajana.

F1-veneet ovat todellisia vauhtiveneitä. G-voimat ovat kilparadan käännöksissä jopa suurempia kuin F1-autoissa. Formula 1 -veneet kiihtyvät reilun 400 hevosvoiman moottoreillaan alle kolmessa sekunnissa 100 km tuntinopeuteen.

Parhaimmillaan nämä turbot kulkevat 230 km/h keskituntivauhdin ollessa kilpailuissa 160-170 km/h. Koska kilparata on vedessä eikä asfaltilla, on suurin ero F1-autoihin se, ettei tämä kilpareitti ole koskaan sama edellisen kierroksen jäljiltä. Sekä oma että 23 muuta venettä nostavat aallokkoa, eikä koskaan kuljettaja voi täysin tarkkaan tietää, mitä on edessä. Ratakierroksia ajetaan F1 Powerboat -kilpailuissa keskimäärin 60-70.

F1 Team Energy -tallin Sami Seliö on 32-vuotias Lohjalla syntynyt hurjapää, jonka isä on myös ajanut kilpaveneitä. Seliö pitää F1-veneiden starttia erittäin tärkeänä ja ensimmäistä kaarretta merkittävänä, mutta todella vaarallisena. Seliö on kuitenkin tunnetusti varma kuljettaja, sillä hän ajoi viime kaudella kaikista kilpailuista maaliin asti.

Tälle kaudelle Seliöllä on selvät suunnitelmat:

- Maailmamestaruutta lähden tietysti uusimaan, mutta olen hiukan enemmän huolissani kuin viime vuonna. Sarja on tasaisempi ja usealla ajalla on uusi kalusto, joka tuo omat yllätysmomenttinsa mukaan. Pahimmat kilpakumppanini ovat Thani Al Qamzi, Guido Cappellini, Fabio Comparato sekä David Trask. Tietysti myös oma tallikaverini, italialaisella tulisella luonteellaan Massimo Roggiero on myös vahva.

Formula 1 -venesarjaan kuuluu 9 osakilpailua. MTV3 MAX näyttää kaikki GP:t tunnin lähetyksinä samana tai seuraavana päivänä. F1-veneet käynnistävät moottorinsa lauantaina 29.3 Qatarin osakilpailussa. Myös Suomi on saanut itselleen formula1 -venesarjan GP-kilpailun. Lahden F1 powerboat -osakilpailu ajetaan 7.-8. kesäkuuta. Suomen F1-venesarjan GP tulee suorana lähetyksenä MTV3 MAX:lla ja koosteet MTV3-kanavalla. Suomen ja maailman nopein formulavene-kuljettaja Sami Seiniö odottaa innolla kotimaan vesiä ja kotiyleisöä.

- Makean veden kisa on aina erilainen kuin merivedessä ajettavat GP:t. Suomessa aallokko on lyhyt ja terävä, joka tuo omat haasteensa ja taitovaatimukset kuljettajille. Luotan itseeni ja kotiyleisön kannustukseen, kertoo Sami Seliö MTV3:n ja Pöllölaakson vierailullaan.

Selostajana F1 Powerboatissa on kaudella 2008 Panu Markkanen. Asiantuntija-kommentaattorina on F1-veneissä itsekin kilpaillut Patu Leppälä, jonka jalan jälkiä on Sami Seliö huimasti jatkanut.

Kauden neljä ensimmäistä osakilpailua MTV3-kanavilla:

MTV3 MAX:

su 30.3
Klo 16.45 - 17.45 F1 Powerboat
Kooste Qatarin osakilpailusta

su 4.5.
Klo 21.30-22.30 F1 Powerboat
Kooste Portugalin osakilpailusta

la 7.6
Klo 22.20 - 22.50 F1 Powerboat Suomen osakilpailu.
Kooste Suomen osakilpailun aika-ajosta Lahdesta.

Su 8.6
Klo 12.00 - 12.30 F1 Powerboat Suomen osakilpailu.
Kooste Suomen osakilpailun aika-ajosta Lahdesta, 2 esitys.

Klo 15.00 - 16.00 F1 Powerboat
Suomen osakilpailu. Suora lähetys Suomen osakilpailusta Lahdesta.

MTV3

Su 8.6

Klo 23.35 - 23.45 F1 Powerboat extra
Suomen osakilpailu. Kooste Suomen osakilpailusta Lahdesta.

Klo 01.05 - 02.05 F1 Powerboat
Suomen osakilpailu. Kooste Suomen osakilpailusta Lahdesta.

MAX

Su 15.6 Klo 19.00 - 20.00 F1 Powerboat
Kooste Venäjän, Pietarin osakilpailusta.

(MTV3)